Olispa tää jo ohi

Posted on

Harmittaa aivan kauheasti, etten ole kirjoittanut ikuisuuteen. Olen kyllä halunnut, mutta koska olen niin saamaton ja laiska, en ole päässyt sanoista tekoihin. Kaipaan niin teidän kommenttejanne, saan niistä voimaa ja tukea: en ole yksin!!

 

Viime yönäkin olisin kovasti halunnut kirjoittaa, mutten jaksanut. Eilen minulla olisi ollut paljon sanottavaa, nyt kuittaan sen kaiken pariin virkkeeseen. Eli eilinen tai siis jouluaatto oli todella hyvä päivä. Aamulla nukuin pitkään, siivottiin ja tein joulua tohonalla äidin ja Heikin kanssa, koristeltiin kuusi ja sitä rataa, illalla avattiin lahjat, yritin pelata Einon kanssa lahjaksi saamaamme peliä, nauroimme, ja lopulta mä Eino ja Heikki lähdimme ulos ja päädyimme pulkkamäkeen. Ensinnäkin oli ihanaa kun isä ei tullut tänne. Toiseksi olin hieman pettynyt saamiini lahjoihin, en pitänyt oikein mistään, en välittänyt. Oloni on ontto, tyhjä. En tunne mitään, positiivista. Joo vaikka nauroinkin eilen itseni kuoliaaksi, ei se vaikuta enää mitenkään, enintään heikentäen vointiani.

Tänään yritin olla normaali, mennessämme uudelleen pulkkamäkeen tajusin, minun on aivan turha yrittää esittää, voin nyt muillekin näyttää oloni. Viimeiset yhdeksän tuntia ovat kuluneet vajotessa. Sini yritti minua kannatella, mutta kellon käydessä hän nukahti jättäen minut yksin. Olo tuntuu petetyltä, mutta aivan turhaan.

 

Anteeksi, mutta taidan vihdoin sammua. Toivoisin vaan ettei minun jälleen tarvitsisi nähdä nukkuessani painajaisia. Olen taas nähnyt painajaisia sekä hereillä että nukkuessani.

 

 

-Tyhjin mielin Elina


Hyvästi julma maailma

Posted on

Mulla oli tiistaina oikeudenkäynti.  Tänään tuli päätös. Mä hävisin. Mua ei uskottu. Tahdon tappaa itteni. En kestä elää sen ajatuksen kanssa. En vaan voi. Mun exä voitti. Miksi mä joudun kärsimään koko ajan????? Mua ei selvästikään oo tarkoitettu elämään. Kun saan pienenkin mahdollisuuden.. se on menoa. Hyvästi. En kestä enempää. Tahdon pois.

 

 

 

Reunalta pudonnut Elina


Koulukiusaaminen

Posted on

 

 

se sattuu

 

 

true

 

 

Mun kohdalla kiusaaminen on ollut henkistä. Peruskoulussa se oli haukkumista, nimittelyä (läski, huora, hikke…), syrjintää porukasta ulkopuolelle jättämistä, kaveriporukasta ulos potkimista, selän takana puhuttiin pahaa, juoruttiin, leviteltiin kaikenlaisia huhuja, ainakin yritettiin kampittaa, nolattiin, naurettiin, pilkattiin, ivattiin jos tein virheen jne. Kaikista pahimpiin kuului se, kun tyypit kiusasivat mua rakkaudestani kissoihin: varsinkin pojat matkivat kissan mau’untaa, heittivät kommentteja: ”älä nyt taas pidä mitään katti esitelmää” yms. Hei mä oikeesti pidän kissoista valtavasti! Se otti mulle tosi koville, kun rakastamaani asiaa käytettiin kiusaamisessa.

 

 

pojat

 

 

koulukiusaaminen

 

 

Ysillä kun seurustelin niiin vitun rakkaan exäni kanssa, monilla oppilailla ei ollut muuta tekemistä kuin kiusata ja ärsyttää meitä. Minua (meitä) kiusattiin taukoamatta, minulle se oli kovaa aikaa, olinhan melkein päässyt eroon kiusaamisesta. Kerroin kiusaamisesta äidilleni, joka otti yhteyttä luokanvalvojaani. Luokanvalvojani kuuluu TOP 5 opettajien parhaimmistoon, opettaa biologiaa ja maantietoa, todella hyvä työssään. Opettajan reaktiota en olisi ikinä osannut odottaa: Hän otti minut puhutteluun ja kaatoi niskaani saavillisen jääkylmää vettä Kuka? Milloin? Miten? Missä? tarkka kellon aika ketkä kiusasivat… Menin aivan sanattomaksi, enhän edes tiennyt kaikkien kiusaajieni nimiä! Lähdin luokasta itkukurkussa. Siitä hetkestä aloin inhoamaan ko. opettajaa, vaikka hän olikin todella hyvä työssään, minun luottamukseni tyssäsi siihen. Ala-asteella kiusaamiseen yritettiin puuttua aina silloin tällöin, näön vuoksi. Yläasteella mihinkään ei koskaan edes yritetty puuttua. Kaverini Riina jutteli äitini kanssa kerran kiusaamisestani, äitini kertoi mikä koulun suhtautuminen oli ollut. Riinan kommentti oli: ”Ovatko opettajat oikeasti niin sokeita?” Totuus: kyllä ovat.    Ala-asteella kiusaajani olivat lähinnä omia luokkalaisiani, mutta yläasteella sekään ei riittänyt, kiusaajani eivät olleet ainoastaan omalta luokaltani tai luokka-asteeltani, vaan minua kiusasi koko koulu niin tytöt kuin pojatkin. Kyyneleet meinaavat vieläkin tulla väkisin, en voi itkeä, olen koulussa. Kyllä raahauduin tänne jälleen, ahdistuksesta ja muutenkin paskasta olosta huolimatta.

 

 

sanat sattuvat

 

 

pahan puhuminen selän takana

 

Lukioon tullessani monet sanoivat kiusaamisen kyllä loppuvan. Niin se loppuikin, vuodeksi. Kun -98 tulivat lukiooni, saapuivat heidän joukossaa muutamat aikaisemmat kiusaajanikin.  Nyt olen saanut olla koko syksyn, jokaisena päivänä varuillani, milloin he jälleen muistavat minun olemassa oloni ja pilaavat päiväni.   Eilinen oli aika vuoristorataa: välillä minulla oli hieman parempi olo ja kohta taas ahdisti. Päiväni ”paras” hetki oli kun olin menossa wanhojen kurssille opettelemaan tansseja. Olin menossa pukuhuoneelle kun käytävällä oli kolme poikaa. Se käytävä on todella kapea joten jouduin ohittamaan heidät tosi läheltä, he väistivät hiukan, mutta kuitenkin minua ahdisti todella paljon, koska jouduin omasta mielestäni aivan liian lähelle heitä. Kävellessäni jo onnellisesti poispäin kuulin heidän puhuvan minusta, yksi vielä sanoi muille: ”Sshh se kuulee meidät..” Luojan kiitos en saanut sanoista selvää, mutta kaikki te varmasti ymmärrätte pointtini. Pahan puhuminen selän takana on todella kivaa, varsinkin jos siitä jouluu kuulemaan. Mutta tuo oli ylivoimaisesti pahin: puhua toisesta pahaa hänen kuultensa!! Niin kuin en jo valmiiksi tuntisi itseäni ulkopuoliseksi kaikkine osasto reissuineni ja muutamien kurssien lukujärjestyksineni. ( <- hyvä suomen kieli!)  Tavallaan toivon heidän kolmen lukevan tämän jotta voivat nauttia kunniastaan päiväni pilaamisesta. Kiitos kun osallistutte elämäni pilaamiseen!

 

 

imageskiusaaminenLäski

 

 

 

 

-Elina


Tarvitsen apuasi: Kerro mielipiteesi!

Posted on

Moi kaikki!

Pyysin ystäviäni Lauraa ja Siniä kertomaan mitä haluaisivat ystävän tahi lukijan näkökulmasta, minun blogissani kertovan. Arvaat varmaan listan olleen pitkä, oikein meni. He pyysivät minua kirjoittamaan: ylipäätään mistä pidän, leffat, vaatteet, vapaa-ajanviettotapoja, kirjoista, mukavista muistoista, lapsuus jutuista, unelmista, ja näin joulun alla jouluperinteistä ja lahjatoiseista. Saisin noista kaikista aikaiseksi vähintään yhden postauksen toisista jopa useita. Mutten usko, että ketään teistä kiinnostaa lukee niitä, joten kirjoitan hieman lyhyemmin. Itse lisään tuohon listaan, haluavani tehdä postauksen tunnelukoistani. Mutta kuten tytöiltä kysyi ja jäin ilman vastausta, en todellakaan tiedä mistä voisin aloittaa, vaihtoehtoja on hyvällä tavalla liikaa!

 

Huomenna aamulla bussia odottaessa voisin aloitella jostakin, mutta kuitenkin toivoisin saavani teiltä apuja 🙂  Ja aina otan todella mielelläni postaus ideoita vastaan. Joten laittakaas ideoita tulemaan! 😀  

 

 

 

Hyviä öitä toivotellen:

-Elina


Onko mitään järkeä kituuttaa päivästä toiseen, kun kuitenkin joka hetki haluan vain kuolla?

Posted on

En pysty itkemään. Sattuu. Tänään olen todella surullinen. Haluaisin nukkumaan, nukkua pois. En jaksa hengittää. Tänään olen vain roska toisten jaloissa, mitäänsanomaton, pieni, ryttyinen, likainen roska. Minut potkaistaa maton alle unohduksiin. Hengittäminen sattuu. En jaksa.

Olen helvetin ristiriitainen ihminen kavahdan toisten kosketuksia exäni takia, pienikin kosketus saa minut ahdistumaan tilanteesta, joka pitäisi olla täysin normaali ja jokapäiväinen. Mutta kuitenkin toivon hartaasti, että joku tulisi, halaisi, ottaisi viereensä ja pyyhkisi kyyneleeni, välittäisi.

 

-Elina


Mun ”anoreksiastani”

Posted on

niin kuin minäkin

 

Heti alkuun sanon, etten tahdo antaa mitään vinkkejä jo valmiiks tosi laihoille, vaan kerron lähinnä mun omista kokemuksistani lievääkin lievemmän anoreksiani kanssa. Joten jos kaipaat vinkkejä, miten voisit kituuttaa ittestäs vikatkin kilot pois, olet valitettavasti lukemassa vääränlaista blogia.

 

FAT lukee munkin kädessäniMyöskin minun ihossani lukee FAT

 

Nuorempana mul ei ollu pahemmin vaikeuksii ruuan kanssa, ainoo oli ja on edelleenki et oon aika kranttu (=nirso). Mulle on silti ruoka maistunut todella hyvin, mutta masennus pilasi senkin. On aina ollu normaalipainoinen, ettei senkään luulis olevan mulle ongelma. Mutta viime syksynä, tai voisi sanoa, että jo vuosi sitten kesällä ruokahaluni alkoi hiipua: mikään ei maistunut, ei ollu ruokahalua/nälkä. Anoreksian kaltainen elämänvaiheeni oli alkamassa. Osastolla ollessani ja sen jälkeen söin tosi vähän, niin vähän kuin pystyin. Saatoin helposti elää päivän mandariinilla, voileivällä, jogurtilla ja parilla lasilla vettä (vertaa: kaksi lautasta puuroa+hilloa, kouluruokaa semisti, 3-6 voileipää, omena/appelsiini/päärynä/banaani/2mandariinia usein useampiakin hedelmiä per päivä, muroja+maitoo/jogurttia ja kaikki toi yhessä päivässä verraten edelliseen.) plus et kävin vaa’alla kaksi kertaa päivässä. Tiedän mulla meni tosi hyvin.

 

yäk

 

Vaikka söinkin vähän, liikunta ei ole koskaan ollut minulle pakkomielle, ei edes anoreksia kausinani. Viimeisten vuosien aikana en ole pahemmin liikuntaa harrastanut, koulumatka pyörällä n. seitsemän kilsaa per päivä, koirien lenkitystä Einon kanssa n. kilsasta kahteen kilsaan, eikä sitten muuta kuin perus kävelemiset.

Mun tarkoitus on saada tää hemmetin pömppömaha pois, ja mun reidet, YÖK!! En kestä! No laihduin 10-15 kiloo viidessä kuukaudessa. Olin ylpeä itsestäni. En ikinä halunnut ittestäni keinolla-millä-hyvänsä kukkakeppiä, jonka rasvaprosentti on -5. Ei. Ei. Tiesin, tiedän edelleenkin, pystyväni pitämään sen kurissa.

 

 

don't eat

 

No kesää kohden mennessä (kevät-syksy 2014) ruoka alkoi pikku hiljaa maistumaan, muttei missään tapauksessa entiseen malliin. Tämä syksy ei lukion puolesta ole ollut kovin rankka. Monien mielestä oon päässy liian helpolla ja pystyisin parempaankin, ehkä. Mutten halua ottaa riskiä, sillä vain minä itse tiedän miltä musta tuntuu ja osaan arvioida kaikkei parhaiten mihin pystyn. Omasta mielestäni tässäkin on ollu ihan riittävästi tekemistä, vähän lisää tunteja niin olisin löytänyt itseni jälleen osastolta huilimasta. Tosin puoliks jouduin alkaan partiossa johtajaksi (no se ei oo mikään paha pesti sillä mun lisäkseni ryhmään kuuluvat Anni ja Eino LoL!), se on hiukan tuonu paineita, mut ei mitään hirveesti. Partiolaisten tärkein varainkeruukeino ovat joka vuotiset ADVETTIkalenterit (vähän kuin joulukalenteri, mut avaamisen saa aloittaa jo adventtina, eli kalenterissa joinakin vuosina on enemmän kuin 24 luukkua(!)). Tänä vuonna kappalehinta oli viimevuotiseen malliin 7€. Myydyistä kalentereista osansa saavat myyjän ryhmä, lippukunta, piiri ja järjestö. Oon aikasempina vuosina myynyt noin 30-50 kalenteria, mikä on oikein hyvä tulos. No tänä vuonna lievästi sanottuna ylitin itseni myin 155 kalenteria!! 😀   Mulla ei oo pahemmin sukulaisii, ketkä ostaisivat, joten myyn kalenterini lähes täysin ovelta ovelle. Voin liioittelematta sano soittaneeni ovikelloa/koputtaneeni satoja ellen jopa tuhansia kertoja, ja olen esittänyt asiani likimain yhtä monta kertaa. Kulutin vapaa-aikaani kymmeniä tunteja, mutta kaikki se kannatti. Nimittäin ryhmä (johon myyjä kuuluu) saa 2€ per kalenteri, joten minä yksin keräsin ryhmälleni (Anni, Eino, minä) vähän yli 300€:a. Tiedän aika moni teistä varmasti ihmetttelee, mihin (voimme) käyttää moisen rahasumman. Me kolme haluaisimme tehdä partion puitteissa vaelluksen Lapissa, tarvitsemme siis vielä paljon rahaa. Minä olen siin käynyt useamman kerran Lapissa perheen kanssa vaelluksella, Anni ja Eino (minä myös!) ovat olleet isommilla partioleireillä haikilla = vaellus joka on kestänyt yhden yön.  Hups! En paljoo kadonnut sivuraiteille ;D Pointtini siis oli, että sain skarpattua itseni myyntihommiin loistavasti mukaan.

 

”Anoreksia kausinani” tunnen ulkonäköni erittäin herkästi epämiellyttäväksi, jos näytän hiukankaan lihavalta yms. se meinaa: ”hei hei ruoka, tervetuloa tyhjä ruokalautanen!” Ensi keväänä mulla on Wanhojen tanssit ja kaikki mun luokan tytöt ovat pukeutuneet niin kauniisti, tunnen itseni rumaksi ankanpojaksi heidän kanssaan. En edes jaksa aloittaa mitään kilometrien mittaista valitusromaani mun ulkonäkö jutuista.

 et syöEt varmana syö!!

 

Tänä syksynä jostain syystä olen hirveästi alkanut himoimmaan karkkia yms. makeaa, rasvaista, epäterveellistä. Toisinaan, mutta oikeasti ihan törkeen harvoin onnistun pitämään haluni kurissa. Olen vetänyt suklaapatukoita, karkkipusseja, sipsejä ja muutakaloripitoista masennukseni aikana enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä! En ole piiiitkään aikaan käynyt vaa’alla ja minua pelottaa aivan tolkuttomasti nähdä ne luvut. Pelkään kuollakseni nähdä kuinka paljon olen lihonnut. Mieluummin vetäisin itseni hirteen. Oon tälläkin viikolla parina aamuna seissyt vaa’an vieressä ja miettinyt pitkää rohjetako nousta sille vai en, en ole rohjennut.

 

 

 

Eipä mulla muuta sanottavaa ole. Hei hei.

 

-Elina