Hiukan parempi fiilis (MAANATAI 27.4.))

Posted on

Screenshot_2015-04-27-14-48-55-1

 

Kaupunkiin tulin, kiertelin pari kauppaa läpi. Yhdestä löysin mieletyömän hyvät kesäkävelykengät. Haen ne keskiviikkona, kun joka tapauksessa tulen uudestaa kaupunkiin.

Jouduin kävelemään kiitettävän pitkän matkan ryhmään, ulkona paistoi aurinko ja oli muutenkin oudon lämmin, minäpä olin aamulla tehnyt pukeutumisen suhteen totaalisen virhearvion, joten minulla oli lämpivät sateenpitävät vaattet päällä. Kävellessäni meinasin paistua, jatkoin vain ajattelemalla ostavani jäätelön.  Suosikkini suklaa ja mansikka.

Screenshot_2015-04-27-14-47-08-1

En huomannut ottaa omasta jäätelöannoksestani kuvaa, joten jouduin tyytymään netin tarjontaan. Kuvassa siis suklaa ja luulisin vadelma jäätelö pallot, vaikka annokseni oli suklaa ja mansikka.

 

 

Screenshot_2015-04-27-14-47-26-1

 

Tämä oli siis maanantain 27.4. klo 15.00. postaus. Vähän myöhässä, mutta no jaa..

 

 

-Elina


Ei huvita

Posted on

Raahauduin viimeisillä voimillani ylös sängystä ja kouluun.

 

Screenshot_2014-09-27-01-43-06-1

 

Vetkuttelin sängyssä niin pitkään kuin vain mahdollista. Cissy piti minulle seuraa. Kaappasin sen monta kertaa kainalooni, rapsuttelin sitä ja supisin sen korvaan.  Elinen teatterissa käynti taisi viedä voimani. Jouduin käymään kahdesti kaupungilla: ensimmäisellä kerralla kävin Kristan luona ja juoksin pitkiä matkoja vesisateessa, minulla oli minuutti aikataulu. Oli pakko edes kaupoissa käydessä pitää naama peruslukemilla ja vaikuttaa iloiselta.  Teatterissa oikeasti nautin. Olin katsomassa koulusta Kuninkaan puheen. Olin katsomassa sen myös perjantaina 24.4., silloin olin äidin kanssa ja juhlimme 18-vuotis synttäreitäni.

Rakastan teatterissa käymistä, olen aina rakastanut.  Mutta eilinen taisi kaikesta huolimatta olla minulle liian raskas. No tänään ollaan mieli maassa.

Screenshot_2014-09-27-01-33-57-1

-Elina


Heikottaa

Posted on

Mua heikottaa. Jalat meinaavat pettää alta koko ajan. Ehdin just ja just bussiin. Lähdin kotoo myöhässä, oli pakko syödä jotain, että selviäisin pyöräilykilometreistä. Nippa nappa. Oksettaakin hiukan. Ei suoranaisesti pyörrytä, mutta huimaa. Kauhean voimaton olo. Puhelimen kädessä pitäminenkin on tuskaa.

Heräsin tänään tosi myöhään. En vaan päässyt ylös aiemmin. Väsytti. Väsytti niin kauhean paljon. Väsyttää edelleen. Tulen nukkumaan koko päivän.

 

muhun sattuu

 

Mikään ei maistu. Pää tietää, että mun pitäisi syödä pysyäkseni tolpillani. Mutta en saa lähestulkoon mitään alas. Kaikki maistuu pahalta ja se mikä maistuu hyvältä sisältää tonnikaupalla kaloreita ja pahoja rasvoja. Yök!!  Kohta on ruokailu ja sen jälkeen kemiaa. Bussilla kiiruusti kaupunkiin ja siellä ryhmään. Ei huvita. Mikään ei kiinnosta. Alakulo huutaa tullakseen kuulluksi. Kukaan ei kuule. Kukaan ei taida edes huomata. Ei sen niin väliä.

 

 

-Elina


Tyhjyyttä

Posted on

Tänään heräsin hyvissä ajoin, kiitos veljen joka minua kiusatakseen oli laittanut kamalaa ääntä pitävän herätyskellonsa soimaan. Menin alas ja söin samalla, kun katselin telkkaria.  Koska täytin 18, minun pitää mennä pankkiin hoitamaan raha ja vakuutus jutut kuntoon, menen tänään ja huomenna. Paperissa, jonka posti toi minulle, vinkattiin katsomaan netistä pankin sivuilta etukäteen jotain juttuja. Muistin sen aamulla. Vierailin sivuilla pikaisesti, mutta kyllästyin pian, kun en ymmärtänyt mitään. Menin takaisin omaan huoneeseeni, siellä kissani Cissy nukkui ja kehräsi vuoteellani. Kun se huomasi minut, se maukaisi kuin kutsuakseen minut nukkumaan viereensä. Menin lähes puoleksi tunniksi makoilemaan tyytyväisesti kehräävän kissan viereen. Supattelin sen korvaan, ”En jaksa lähteä kouluun”, ”Haluaisin jäädä vain sun viereen”, ”En jaksa niin paljon vastuuta (pankkijutut ym)”, ”En halua lähteä ulos”, ”En jaksa, haluan vain nukkua.”   Mietin koko ajan jaksanko oikeasti nousta ja lähteä liikkeelle vai jäänkö vain nukkumaan.  Mietin ja vilkuilin kelloa. Mun pitäisi lähtee 10.00 pyöräilemään, bussi tulisi 10.25., koululla olisin varttia myöhemmin. Joutuisin odottelemaan 11.15. asti, jotta pääsisin syömään, tunti alkaisi 11.45 ja päättyisi opekokouksen takia jo 12.30 (normisti 13.00). Bussi lähtis 12.55 ja pankissa piti olla 13.30, olin siellä jo varttia aiemmin. Pankissa aika meni nopeasti ja siellä vierähti lähes 50 minaa! Mulla oli yli puol tuntia aikaa ennen bussin lähtöä kaupunkiin; kävin lainaamassa kirjastosta Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi dekkari kirjan ja kävin kaupassa hakemassa hieman välipalaa, koska pääsisin vasta illalla kotiin. Bussista päästyäni reipasta kävelyä Nesteelle, jossa minun piti tavata äitini ja hänen ystävänsä. Menimme katsomaan näyttelyä Torinon käärinliinoista. Sieltä sai pari esitettä mukaan, otin myös kouluun historian/uskonnon opettajalle vietäväksi. Hän varmaan ilahtuu. 🙂

Oli ihan jees päivä, parasta oli varmaan tänäänkin kävellä ympäriinsä virallisessa partiopaidassa (sininen paita, pillinaru, vyö ja tietenkin partiohuivi), siniset pillifarkut, hyvät kävelykengät ja aurinkolasit silmillä. Aurinko pakkasi menemään pilven taakse ja tuuli aika paljon, mutta nautin silti. Nyt on siis partioviikko, siksi partioasu. Ihanaa kun ei aamulla tarvitse miettiä mitä laittaa päälle kun voi vetää virallisen niskaan, helppo viikko vaatteiden puolesta. Perjantaina kun menen äidin kanssa teatteriin, menen sinnekin partiovaatteissa. <3

 

 

Screenshot_2015-04-21-22-27-45-1

 

 

Eilisen fiilistelyjä vielä hieman: eilen oli kiva päivä, olin pirteä ja hyvällä tuulella. Taitoryhmässä ei tarvinnut kärsiä päänsärystä, koska kaikki neljä nuorta, jotka polttavat, olivat pois. Vain minä ja yksi toinen olimme paikalla, me ketkä emme ole olleet vielä kertaakaan pois. Kappale joka soi eilen päässäni, on tullut sanottua täällä jo aika monta kertaa, mutta se on ehdoton tsemppaus biisi minulle. Kelly Clarkson: Stronger (/What doesn’n kill you).

 

Tänään siis meni huonommin kuin eilen, mutta kai tämä tästä..

 

 

-Elina


Ollapa keino saada mun elämäni raiteille

Posted on

Varoitus ennen kuin aloitat lukemisen: tämä postaus sisältää todella sekavaa ajatuksen juoksua, vaikka parhaani mukaan yritinkin saada siihen jotaki tolkkua..

 

Mun elämäni on ollut jo useita viikkoja miinuksen puolella. Tai ehkä pitäisi suoraan sanoa: useamman vuoden. Viimeisimpiin pahiin vikatikkeihini kuuluu se että kerroin koulussa opettajilleni blogistani. Herätän heissä (en voi sanoa turhaa tai aiheetonta huolta, sillä sitä se ei ole,) tahatonta ja inhimillistä (ei ole hakemani adjektiivi..). He joutuvat mokani takia huolestumaan vuokseni, vaikken sitä tietenkään halua. Onhan heillä omia murheita kylliksi, ja työkseen yrittävät opettaan murrosikäisiä teinejä. Ei heidän pitäisi joutua suremaan minua. Ei se on väärin, ymmärrän sen.  Epätoivoisena hetkenä retkahdan pyytämään apua kaikilta, jotka vain hieman empatiaa osoittavat. Sen jälkeen kun reksi piti minulle puhuttelun, ymmärsin todella mokani ja olen parhaani mukaan yrittänyt korjata sitä.

Miksi ihmeessä en saa elämääni kuntoon?? Elämä soljuu nenäni edestä. Aikaa vain kuluu mahdottomasti ja silti vain junnaan paikallani. Maanantai-iltana minut pysäytti vavahduttava ajatus: olen ollut yli vuoden poissa osastolta!! Minusta tuntuu siltä kuin vasta äsken olisin lähtenyt sieltä. Mutta, että olen ollut 14 kuukautta ”vapaalla jalalla”!

 

 

Juttelin tänään yhden ihmisen kanssa, ja seuraavaksi suoria lainauksia:

Ystävä: Mitäs sulle ny kuuluu?

Elina: En nyt valehteleen rupee sanomalla edes ’joten kuten’. Päin peetä mennään ja lujaa. Alakulo on pysyny top ykkösenä jo kaks viikkoo (valehtelematta).. Terapeutin mielestä mun blogin pitäminen haittaa terapiaa. Ja kerjään koululta huomioo huonolla voinnillani ja pidän opettajii siellä pelossa: teenkö ittelleni jotain. Koulussa siis tiedetään mun blogista ja sit ne soittaa ain välil hoitohenkilöilleni, et ne pelkää mun puolesta. Terapeutti kiukuttelee mulle, et kyl mun nyt pitäis tietää mitä mä näil tekemisilläni oikeen haluun (tekemisilläni=blogin kirjoittaminen, siitä opettajille kertominen). Mut ku mä en oikeesti tiiä.   Se kysy et haluunko mä sairaalaan. En tod. Päivä osastolla oli ihan tarpeeks kamalaa..  Niin ja sit ku olin tänään siel terapeutin kans nii se sano moneen kertaan, etten saa käyttää itsemurha-ajatuksia pelotteina ja pyytää kaikilta mitä haluan. Eikä mulla kuulemma oo yhtään syytä listiä itteeni. Kuolema ei Kristan mukaan oo vaihtoehto.  No anteeks ku se on ollu mulle vakavasti otettava vaihtoehto jo kaks vuotta!! Blogilla haen huomioo ja pidän sitä lukevia (opettajia) liekanarussa, terapeuttini mielipide.

Ystävä: Jos niitä ajatuksii on niitä on eikä niitä voi valita ja en kyllä ny usko että teet sitä vaan sen takia että haluut huomioo voi luoja.  Mutta toisaalta ei se kuolema oo se vaihtoehto.  Vaikka siltä tuntuiski.

Elina: Mulle se on kun ei muuta ulospääsyä ole. Ollut osastolla, ei määrätä tarpeeks vahvoi lääkkeitä, terapiassa ollu kaks vuotta.. mikään ei auta. Ja sit Krista syyttää mua, kun teen tästä kaikesta tahallani hankalaa: oon uppiniskainen ja hangoittelen vastaan. En ees yritä parantua.

Ystävä: Yritäkkö parantua?

Elina: Yritän (ainakin useimmiten). Blogi on mulle terapiaa! Siksi sitä aloinkin pitämään. Pessimisti kun olen: ajattelen liian monet asiat nedgatiivisesti, mutta ei sitä osaa ajatella masennusta ja raiskauksia kovin positiivisesti. Mulla menee taas sen verran matalalla (ALAKULOISUUS!! VÄSYMYS!) etten jaksa tehdä mitään, elän elämääni niinkuin parhaaksi näen.  Mutta jos terapeutilta kysytään En. Mutta omasta mielestäni sanoisin mieluummin etten tee tarpeeksi parantumiseni eteen. Mutta miten voisin tehdä  kun ei ole energiaa eikä kiinnostusta mihinkään??!

Ystävä: No hemmetin hyvä että yritystä on ja kyllä sen huomaa niistä mitä puhut.. rivien välistä. Tavallaan ois helppo sanoo, että koita vaan unohtaaa (raiskaukset), mutta se on hankalaa

Elina: Unohda unohda. Ajattele positiivisesti.  Älä ajattele aina kaikesta negatiivisesti.  xC luuleeko ne et noin ovat niin helppo toteuttaa

Mun ainoo suuri syy olla tappamatta itteeni on mun äiti joka kuolis suruun ja itse syytöksiin. Ja mun veljen elämä menis äidin mukana alamäkeen..  Kidutan itteeni et äitin ja heikin elämä olis helpompaa…

Ystävä: Kyllä niiku kannattais ehkä keksii jotai tekemistä vaikka se ny tuntuu toivottomalta.  Jotain mukavaa tai jotai minkä aikana unohtuis noi, tai sit vaan pakolla aatella jotai iha turhan positiivista mutta positiivista kuitenki 😀 Ja vaan koittaa unohtaa ne mitä on tapahtunu. Niitä ei voi enää korjata. Mutta voit jotenki koittaa miettii mitä pystyisit tekee mistä saat ees vähä mielihyvää ettii uudestaan ittes. Kuulostaa turhalta ja liian vaivalloiselta mutta itteensä pitää ottaa niskasta kiinni että voi mennä eteenpäi. Ja kumminki sussa on jotai mikä pitää sut pinnalla siä jossai syvemmällä. Tää mun ”normaali” elämäkin on ainasta taisteluu ja pääsisin aika helposti tohon tilaan missä sä oot koska mulla on semmonen luonne mutta sit vaan koitan pitää itteni tässä tasossa. Ja nää selitykset ei oo vaan sen takia että haluan PELASTAA yhden ihmisen ja unohtaa sen sitten, kyl mä varmana pysyn tässä sun elämässä pitkään jos vaan annat 🙂

Etkä pilaa toisten elämää kirjottamalla tota blogia tai kertomalla miltä susta tuntuu, tuleehan mm. mulle tosin hankala olo, koska oon niiin empatiakykynen ja haluun auttaa sua. Mutta se että saat purkaa sun ajatuksii on tärkeetä.

 

Tuossa keskustelussa on aika moniakin puhuttelevia kohtia, mutta en nyt jaksa palata siihen tällä hetkellä. Kysykää, jos haluatte minun tarkentavan jotain kohtaa tai vastaavan johonkin kysymykseenne!

 

 

 

hyvän työn motto

Jos siis kuvalta kysytään: en ilmeisesti oo kovin nöyrä.. Mutta lenkiltä tullessa tuli idea, joten päätin toteuttaa sen. Muistan ku pienempänä partiossa, meidän piti joskus pitää listaa, mitä hyviä töitä viikon aikana tehtiin, oli kivaa huomata kuinka hyvä mieli siitä tulee itselle. Ei se mun mielest sillai oo leuhkimista, jos välillä tekee jonkun hyvän työn ja siitä maitittee. Paremminki ihmisten (minunkin!) pitäisi enemmän keskittyä niihin hyviin asioihin elämässään, vaikka lähimmäisen auttamiseen, kuin negatiivisiin.

 

 

 

Hieman tunnelmaa piristääkseni, teen poikkeusliikkeen ja kerron mitä HYVIÄ POSITIIVISIA juttuja tein tänään:  1. Kaupassa kassalla laitoin tapani mukaan sen ”seuraava asiakas” kapulan ostosteni perään ja seuraava asiakas oli kiitollinen.  2. Siivosin kotona ns. pikkuhuoneesta, (voisi melkein kutsua valokuvahuoneeksi, siellä säilytetään valokuvia, postikortteja, siellä on myös varavuode ja äidin ”puutarha”) sinne lattialle levittämäni kortit ja valokuvat. Olin sunnuntaina saanut idean laittaa lipaston kahdesta laatikosta joiltain saadut kortit erilliseen muovilaatikkoon, jotta käyttämättömät kortit ja valokuvat saisivat enemmän tilaa. Homma oli tietenkin jäänyt vähän kesken ja tein sen tänään loppuun. Olipas pikkuhuoneessakin lattia!  3. Jos veljeltäni kysytään, tämä seuraava ei ole hyvätyö vaan kiusaamista: veljelläni on ensi kesänä ripari ja Raamatun ulkoläksyt opeteltavana. Yritin parhaani mukaan takoa Heikille Isä meidän -rukousta päähän.  4. Lähdin E:n kanssa lenkille ja hain myös naapurin eläkeläisten koiran mukaan. Pariskunta on siis eläkkeellä, mutta molempien polvet ovat menneet niin huonoon kuntoon etteivät voi tarjota kolmi vuotiaalle koiralleen kuin 500 metrin postin haku reissun. Sehän ei sen kokoiselle koiralle viitä alkuunkaan. Koira on sekarotuinen, ei niin roteva kuin suomenpystykorva ja vähän säkäkorkeudeltaan isompi. Eläkeläiset ja varsinkin koira kiittivät. Aavistuksen jopa hymy häivähti kasvoillani.

 

lenkillä

Ei siis oo se eläkeläisten koira, mut lähemmäs en kuvahaulla päässyt..

perhoskoira

Eikä tää oo kumpikaan E:n koirista, mut kaks tämmöst perhoskoiraa hänel on 🙂

 

hyvä tekoJollekin on tullut vakava kirjoitusvirhe: Yksikään hyvä teko ei jää rangaistuksetta..

Pitäisi lukea: Yksikään hyvä teko ei jää palkitsematta!!

 

 

Nyt taisin ajautua aika kauas otsikosta, mutta haittaako?? Kirjoitinpas kerrankin jotain positiivista! HAH! Go minä! 😛

 

Elämääni varjostavat monet asiat, elämän kuntoon saaminen on yksi niistä. Monet (muka) kehuvat jaksamistani ja selviytymiskykyäni. En sanoisi olevani niin ihmeellinen. Ihminen kun satun olemaan, pystyn sopeutumaan monenlaiseen, menneisyyteni osoittaa sitkeyteni vaikeina aikoina.   No voihan! Mitä filosofista ylistystä xD Vastahan minä tänään halusin vakaasti luovuttaa, koska se on rutkasti paljon helpompaa, mutta äitini estää minua..  Tekstistä päätellen minulla taitaa olla hieman parempi hetki..  Pysytään tässä ja odotetaan nukkumattia tulevaksi.

 

Tässä vielä tärkein voima biisini. Laitanpa ensi yöksi soimaan. Kappale on siis Kelly Clarkson, mutta satun pitämään tästä Vampyyripäiväkirja versiosta eniten.  Voimia teille kaikille. 🙂

 

 

-Elina


Paska olla, Tahdon itseni hengiltä

Posted on

Mä en käsitä mistä tää helvetin alakulo johtuu. En jaksa tätä!  Oon ollu viikon putkeen törkeen alakuloinen, ainoastaan lauantai oli poikkeus.. Mutta eilen sunnuntaina ja tänään ollaan oltu taas totista sorttii. Ryhmässäkin toinen niist hoitajista ihmetteli, kun olin niin vaitonaisen ja rauhallisen oloinen. Totuudessa, mua ahdisti silloin, kun piti osallistua uuden taidon opettelussa, meen piti kaverin kanssa esittää jotain tilanteita muille (kieltäytyä alkoholista, vaikka toinen tarjoisi ym) ja näin opetella taitoja. En oo koskaan tykänny esiintyä, ja siinä hetkessä mua vaan rupes ahdistaan niin paljon, et jos ne hoitajat olisivatvielä kerrran pyytäneet mua tuleen esiintyyn, olisin juossut ulos siitä huoneesta. Kun menin tänää sinne ryhmään, alakulo-vaitonaisuus-rooli puhkesi oikein voimalla. Olin varmaan 40 minuuttia ryhmän alusta sanomatta sanaakaan. Ryhmä siis kestää 2 tuntia: 45min edellisen taidon kertaamista ja mahdollisten läksyjen läpi käynti, 15 tauko=välipalaa, ja viel tunti uuden taidon opettelua.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

Nyt makaan peiton alla ja kirjoitan tätä. Minulla on paha olla. En halua laittaa kenellekään viestiä, en halua vaivata ketään. Ja mitä siitä edes olisi apua, vaikka juttelisinkin jonkun kanssa, saisin ainoastaan kaverini surulliseksi, kun hän ei osaisi auttaa minua mitenkään. Parempi kai vain potea huonoa oloa yksin, enpähän ainakaan satuta ketään ystävistäni.

 

muhun sattuu

 

Itsetuhoisuus on jälleen alkanut nostaa päätään. Tahdon tehdä itselleni pahaa. Haluan viiltää. Haluan satuttaa itseäni. Haluan tappaa itseni. Miksikö? En jaksa olla minä, en jaksa aina yrittää selviytyä: ottaa yhtä alskelta eteenpäin ja viittä taaksepäin. En jaksa. Viimeisinä viitenä kouluaamuna on ollut tuskaa herätä, tai vaikka herääminen ei olisikaan ollut niin vaikeaa, mutta suurta tuskaa on tuottanut ylös nouseminen ja kouluun pakottautuminen.

 

sattuu

 

Välillä minua huvittaa ajatella miksi minut laitettiin osastolle: olin itsetuhoinen ja ajattelin kuolemaa. Mutta miksi ihmeessä en ole ollut siellä tähän päivään asti, olenhan ollut ”vapaalla jalalla” jo yli 14 kuukautta!!! Ikuisuuden! Vastahan lähdin osastolta.. Voi taivas aika on mennyt todella nopeasti..  Palatakseni ajatuksiini: osastolle joutumisen logiikalla minun pitäisi olla siellä tälläkin hetkellä..

 

 

Screenshot_2014-09-27-01-32-48-1

 

Minua on heikottanut koko päivän. Heikotus tosin on voinut johtua eilen alkaneista kuukautisista. Voi kunpa menkat olisivat jo ohi! en jaksaisi koko ajan muistaa syödä vahvoja kipulääkkeitä, jotta kuukautiskivut pysyisivät aisoissa.  Huomenna pitäisi taas mennä kouluun. Ei huvita tippaakaan. Haluaisin vain nukkua tuhat vuotta, siis noin alkajaisiksi. Ahdistaa mennä kouluun. Mikäkö? Kaikki. Sosiaaliset tilanteet, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen=>että kehtaan näyttäytyä kadulla, asioiden oppiminen, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna pitäisi jaksaa pestä hiukset.. mutta en tiedä saanko niin paljon itsestäni irti..

 

 

apua

 

Jälleen kuoleman ympärillä pyörivät ajatukset ovat luonani, tuskin minulla on niin paljon energiaa, että tekisin mitään.. mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onko mun pakko elää? Voisin hyvin kuolla jonkun muun puolesta. Joku muu voisi saada elämän, joku muu joka oikeasti haluaisi elää. Minä en halua elää. Minulla ei ole mitään kiinnostusta/ halua elää.  Tunnen vain pohjatonta surua. Olen täysi pettymys kaikille. Miksi tyttäreni on niin onneton, että tahtoo riistää henkensä? Siihen en äiti tiedä vastausta, kertoisin kyllä, jos tietäisin. Anteeksi kaikki, mutta en oikeasti halua elää. Kunpa pääsisin jo pois. ( <= Edelliset kahdeksan virkettä kirjoitettu suurten krokotiilin kyynelten sumentaessa näköni ja vieriessä poskilleni.)

 

kaula auki

 

 

iwantodie

 

 

 

Lähden tästä katsomaan toisivatko kyyneleet unen..

-Elina


18 v.

Posted on

Mulla oli eilen synttärit ja täytin 18. Mulle se on vain luku muiden joukossa. Yleensä nuoriso vetää kännit ja muuta fiksua, mutta mulle 18 on vain papereissa ”siisti juttu”. En tiedä kuinka paljon mun vaisuuteeni  aikuisuuden lähtöviivan numeroa 18 kohtaan masennukseni on vaikuttanut, mutta en ilman masennustakaan olisi vetänyt övereitä eilen. Alkoholikaan ei ole minulle pakkomielle, päinvastoin: vältän ja inhoan sitä. En pysty käsittämään mitä ihmeellistä kummassakaan on.

 

 

Vaihtelu virkistää, pikkutietoa:

Mihin kellon aikaan synnyin: 12.35

Viimeinen asia, mitä tein alaikäisenä: Tein pikkuveljen kanssa omenapuiden oksista haketta.

Mitä tein/Missä olin, kun täytin 18: Makasin riippumatossa.

Ensimmäinen asia, jonka tein täysi-ikäisenä: Olin Cissy-kissani kanssa lenkillä.

Kamalin/Surullisin syntymäpäiväni: Kun täytin 12, isäni serkku/ kummitätini veli haudattiin sinä päivänä.

Mitä sain tänä vuonna lahjaksi: Savotan rinkan ja suklaalevyn (äidiltä), kaulakorun ja korvakorut (kummitätini).

 

savotta 50

Savotan rinkka, äidiltä

 

synttärilahja

Liisa Vitalin korut, kummitädiltä

 

 

En keksi muuta. Jos haluatte kuulla vielä muita pikkutietoja, laittakaa viestiä tulemaan. En mä teitä syö.

 

 

-Elina


Hiljainen viikko

Posted on

Screenshot_2014-09-27-01-43-06-1

 

 

Viime viikko oli kirkollisessa mielessä hiljainen viikko. Minulla hiljainen viikko on nyt. Alakulon, vaitonaisuuden, surumielisyyden, välinpitämättömyyden, väsyneisyyden, jaksamattomuuden viikko. En jaksa yhtään mitään. En yhtään jaksa kiinnostua yhtään mistään.

 

Screenshot_2014-09-27-01-33-57-1

 

Tänään oli vielä vaikeampi nousta ylös ja lähteä kouluun kuin eilen, vaikka tänään olikin myöhäisempi aamu.  Oli vaan pakko raahautua kouluun, ei ollut vaihtoehtoja. Pakko mikä pakko.

 

Reunalla

 

En tiedä mistä tämä johtuu. Kukaan ei taida tietää. En tiedä myöskään mitään mikä auttaisi tähän.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

 

-Elina


Ei huvita

Posted on

Aamulla olisin niin mielelläni jäänyt vain makoilemaan Cissyn viereen. Cissy on siis se mun valkoinen Raggdoll.  Cissy vaan jäi makoilemaan yksinään koko päiväks mun sänkyyn. 2m x 1,20m yksin kokonaan pienen ehkä kolme kiloisen kissan. Epistä. En jaksa. Nyt on liikkaa. En halua. Ahdistaa olla meen luokkalaisten kanssa. En tykkää liikasta.

 

 

-Elina


Kamala alakulo

Posted on

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

En sanoisi olevani pohjalla. En toki. Mutta tämä ainainen alakuloisuus tappaa minua. En jaksa mitään. En jaksa puhua, olla sosiaalinen. En jaksa välittää, mistään. En jaksa kiinnostua, mistään. Kaikki tuntuu turhalta ja aivan liian raskaalta. Hymy on kadonnut, tilalle on tullut apaattinen katse kera välinpitämyyden. En jaksa. Tämä on niin raskasta. Ai mikäkö elämässäni olisi raskasta, jos tiedät koulussa lukkarini: 3×75 min luovaa kirjoittamista, 120 min kuvista, 3×75 min kemiaa, 3×75 min uskontoa ja 75 min liikkaa, yksi hyppytunti, taidan siis jättää sen filosofian pois. Koulu alkaa aamulla ma ja ti klo 10, ke ja pe 7.40 ja to 8.40 (<– ajat koska joudun lähtemään kouluun, koululla voin joutua odottamaan tunnin alkua jopa tunnin). Mikä tuossa nyt niin pahaa on? Ei sinänsä mikään.. Mutta kun lisää, että joudun matkustelemaan busseilla päivittäin ja kahdesti viikossa joudun matkustamaan terapian vuoksi eri kuntaan.. Ei se ole kovin rentoa. Terapiassa käynti vaatii yllättävän paljon voimavaroja.

 

 

Screenshot_2014-12-12-19-14-06-1

 

Viimeiset kolme päivää ovat soljuneet alakuloisuuden usvassa. En ole jaksanut edes rooli hymyä nostaa huulilleni. En jaksa välittää, vaikka ihmiset näkisivätkin. En jaksa.

 

 

Screenshot_2014-12-10-16-14-35-1

 

Kaverit pitävät lähelläni vilkasta keskustelua, en jaksa osallistua, vaikka yleensä sen tekisin. En halua mitään säälipisteitä kakkosluokan oppilailta. En tarvitse niitä, mitä minä niillä tekisin. Seuraavalla tunnilla olen kuitenkin jo poissa toisessa paikassa. En ole samalla aaltopituudella heidän kanssaan. En osaa olla heidän kanssaan. He ovat paljon, paljon kaikkea muuta kuin minä. En jaksa opiskella heidän tahdissaan. En jaksa sitä tätä ja tota.  Masentaa!  Saattavat moikata käytävällä, ehkä moikkaan takaisin, ehkä en, riippuu jaksanko.

 

 

Screenshot_2014-12-08-16-45-16-1

 

Tyhjyys. Hiljainen. Hämärä. Tyhjyys. Ei iloa. Ei naurua. Vain surua. Alakuloa. Masennusta. Väsymystä. Pohjatonta väsymystä.

 

 

Screenshot_2014-09-27-01-17-23-2

 

 

 

 

Tyhjin tunnelmin

-Elina