Puhdistus

Posted on

 

Screenshot_2014-12-10-22-00-19-1

 

 

Ei olisi ehkä pitänyt katsoa Riinan kanssa Sofi Oksasen Puhdistus-elokuvaa. Ei ehkä. Mutta halusin, samoin Riina. Kyseinen elokuva saattaa joistakin ihmisistä vaikuttaa sekavalta, mutta minä valitettavasti pysyin kiinni juonessa ja koin lian monet hetket omalla ihollani, lähes kirjaimellisesti. Ahdistus kasvoi ja kasvoi, mutta vaikka saisin, en osaa päästää sitä ulos. Vaikka kuinka minulle sanotaan: ”puhu”, ”näytä tunteesi”, ”älä käperry kuoreesi”, ”älä kanna taakkaasi yksin”, en osaa muuta. Tiedän kaukaisesti sotivani itseäni vastaan, mutten vain osaa muuta, kai jokin esiädeiltä jäänyt jäänne: he kestivät paljon pahempaakin, miksen siis minäkin.

 

 

APUA

 

 

En sinänsä haluaisi suositella Puhdistuksen katsomista, muuten ellei joku haluaisi yrittää ymmärtää minua ja monia muita liian kamalia asioita kokemaan joutuneita. Ei sitä vo kuvata, ei sitä voi selittää, sen voi vain valitettavasti joutua kokemaan itse.

 

 

muhun sattuu

 

 

En osaa selittää mitä tällä hetkellä ajattelen, ajatukseni ovat juuri nyt täyttä kaaosta. Oma sydämen sykekin voi kuullostaa korvia huumaavan voimakkaalta, ainoalta ääneltä maailmassa. Ainoalta ääneltä, jonka jälkeen on vain pohjaton hiljaisuus. Ei minua voi parantaa, ei tätä tuskaa voi viedä pois. Ei tämä lähde puhumalla tai pillereillä. Tätä likaista tahraa ei taa saippualla lähtemään, tämä ei edes haalistu.  Jos voisin nähdä tulevaisuuteen ja näkisin siellä itseni jonkun miehen kanssa, en ikinä pystyisi uskomaan sitä todeksi, ei se voisi olla mahdollsta. Sellaisita miestä joka voisi rakastaa minua tällaisena ei voi olla olemassakaan. Ei minua voi rakastaa. Kai äiti, mutteivat muut.

 

 

sattuu

 

 

 

Vähän elokuvan jälkeen nauroin hetken hysteerisesti. Ulospäin nauroin, mutta todellisuudessa tajusin sieluni itkeneen. Tänä yönä nukun itseni uneen, toivoen saavani joskus rauhan.

 

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

 

 

Likaisena, Saastaisena, Ahdistuneena, Kyyneljuovat kasvoillani

-Elina

 

ps. Anteeksi te kaikki, mutta minä en vain osaa puhua. Patoan kaiken sisälleni, vaikka tiedän, tekeväni hallaa vain itselleni. En vain osaa.

pps. Koulun alkaminen vain lisää ahdistustani entisestään. Nyt kesällä on mennyt ihan hyvin, pääsyy: koska ei ole ollut koulua. Mutta miten sitten kun on taas pakko mennä kouluun??!!!!


Jälleen sukellus syvälle pohjamutiin

Posted on

Itsemurha-ajatuksia. Eri teko tapoja. Epätoivoa. Voimattomuutta. Ahdistusta. Alakuloa.

 

Olen mökillä maalaamassa ikkunoiden puitteita, sitten isä suostuu maksamaan autokouluni. Tänään ennen kotiin lähtöä mun pitää maalata ne vielä toiseen kertaan (eilen eka kerta). Olin maalaamassa pari tuntia. Sain puolet tehtyä, mutta koville otti. Ajatukset hyökkäsivät mun kimppuun. Enkä ole vieläkään päässyt niistä eroon.

 

 

-Elina


Elämän minimaalisia ilon hetkiä

Posted on

Katselin veljen kanssa äsken kirjastosta lainaamani elokuvan The Gray ~ Suden Hetki. Lentokone putoaa keskelle Alaskan hyistä erämaata. Koneen matkustajina oli pohjois-Alaskassa öljynporauksen parissa työskenteleviä ihmisiä, vain pieni joukko selviää turmasta. Elokuvassa kerrotaan kuinka nämä miehet yrittävät epätoivoisesti päästä kotiin, ja aivan heidän kintereillään ovat niin äärimmäiset sääolot sekä verenhimoinen susilauma.  Okei ttakakansitekstistä ja tosta mun kuvailusta tulee ainaki mulle mieleen et toi olis oikeesti joku loistava selviytymistarina, mutta sitä se ei ainakaan mun mielestä oo, odotin enemmän. Mutta tunnetustihan mielipiteistä on turha kiistellä.

No leffan jälkeen jäin viel veljen kans katteleen Foxilta eläinkunnan massakuolemista kertovaa dokumenttia. Hiljaiseks veti ainakin mut. Pakostakin tulee mieleen kuinka paljon paremmin asiat ihmisillä oli esim. 200 vuotta sitten, verrattuna nyky hetkeen: ihmiskunta tappaa itse itsensä sukupuuttoon tajuamatta edes mitä tekee. En ymmärrä mikseivät ihmiset voi herätä huomaamaan että lähestymme tuhoa jokaikinen sekunti.

Nuo eivät olleet vielä postaukseni syy, vaan tämä:  vähän ennen yhtä kapusimme yläkertaan. Koska ikkunat olivat auki kuulimme kuinka läheisestä talosta peräisin oleva harmaavalkoinen kolli mourusi serenaadia pihallamme. Kyseinen kolli on ärsyttänyt meitä viimeksi about yli neljä vuotta sitten. Arvailujen perusteella juuri se halmaavalkoinen kissa laittoi meidän Kuningattaremme neljästi paksuksi ja muutenkin ruikki eri paikkoihin pitkin pihaa. Ymmärrätte siis varmasti lievän ärtymykseni. No yhtäkkiä kekkasin, että voisimme jälleen toivottaa kayin terveMENNEEKSI ja häätää sen pihaltamme. Yleensähän tähän aikaan kaikki ovat nukkumassa, eikä kenenkään pitäisi olla keskeyttämässä kollin laulua. Väärin meni. Teimme kaksois hyökkäyksen molemmista ulko-ovista, taisi kisu saada sätkyn. Ajoimme kissaa vielä hetken, yritimme osoittaa sille ettei se ollut missään suhteessa tervetullut. Juoksin avojaloin hiukset ja yöpaita hulmuten pienen heinittyneen metsätienpätkämme, minulle ei tullut pieneen mieleenikään varoa käpyjä tai kiviä yms. Yleensä olen ollut sellaisista tarkka, ainakin joskus pari vuotta sitten. Se oli vain niin mahtavaa juosta lähes täysikuun loisteessa pitkin pihaa kesäyönä yhden aikaan. Ulkona oli aivan ihana: tyyntä, valoisaa, hiljaista, raikasta.. Nautin siitä pienestä ehkä kolmen minuuttin irtiotosta. Sellaista elämän kuuluisi olla, edes välillä.  Okei tuon hienon hetken muistoa latistaa hieman se että löysin jalkaani pitkin ryömineen pienen pienen punkin. Hyi. En pidä punkeista tippaakaan, joudeun näet yhtenään irroittamaan niitä kissoistani. Inhottaakin että se olisi imenyt minusta verta ja kasvanut sellaiseksi 0,5-1, 0 cmentin kokoiseksi. Parhaassa tapausessa se olisi kantanut jotain vaarallista saurautta ja olisi tartuttanut sen minuun. Okei joo mahdollisuus olisi ollut aika pieni varsinkin sen vuoksi, että olen pari vuotta sitten rokottautunut punkkeja vastaan.

 

Okei ja nyt voisin jättää tämän inhottavan puheenaiheen ja ruveta nukkumaan. Mutta nyt te rakkaat lukijani saitte piiiitkästä aikaa kuulla minun kirjoittavan edes pienestä ilon hetkestäni. <3  Hyvää yötä 🙂

ZZZzzz…

 

– Elina

 

Ps. Parhaat hetket (samoin kuin pahimmatkin) syntyvät hetken mielijohteesta. Niiden erona on se että parhaita hetkiä ehtii ajatella muutamia sekunteja, mutta kamalimmat tapahtuvat kuin sokaistuneina, huomaamme vasta jälkeenpäin mitä olimmekaan menneet tekemään.   Mutta juuri niin kuin ”kaikki suuret” opettavat: pitää elää hetkessä ja nauttia täysillä.  Joten teoteuttakaa ainakin kerran kuussa joku hetken mielijohteenne. Ja muistakaa parhaita asioita ei saa rahalla (ystävyyttä, onnea, kissan silkin pehmeää tyytyväistä ja rakkautta osoittavaa kehräystä..), mutta toiseksi parhaita voi jo saadakin, pikku rahalla! xD