Lääkitys ja itsetuhoisuus

Posted on

Mua huolestuttaa parikin asiaa tai ovat huolestuttaneet jo pari kk:ta. Ensinnäkin mun lääkitystä rukkailtiin tos maalis- ja huhtikuussa. Helmikuun lopusta lähtien mun mieliala on ollut huonompi (siitä lähin ku lääkitystä o rukattu, se alko jo helmikuun lopussa). Mulla on menny täysin motivaatio ottaa masennuslääkkeet (=aamulääkkeet). Koska mun unirytmi on sekaisin ja herään useimmiten vasta välillä 10-14 ja mun pitäis ottaa lääkkeet 7-10 välillä, niin rukkasin omin päin lääkkeen ottoajan 10-13. Mutta unohtelen silti ottaa lääkkeet vähän väliä. Joskus jopa raahaudun pöydän viereen (jossa lääkkeet ovat) vesilasin kanssa, mutten saa silti otettua lääkkeitä.

 

Mun mieliala on about yhtä huono otin lääkkeet tahi en. Joten nyt tein omin päin päätöksen, et katon millai pärjään ilman lääkkeitä. Eihän siitä oo mitään hyötyä, et lääkkeet jää ottamatta harvasen päivä. Pääni vaan menee sekaisin kun en ota säännöllisesti lääkkeitä. Terapeutille kerroin motivaation puutteestani lääkkeiden ottoa kohtaan, mutten  vielä tätä, etten ota niitä lainkaan. Toisaalta terapia on vasta pe, joten en ole vielä voinut edes kertoa lopettamisesta.

 

 

Toinen asia, joka varmasti ainakin osittain liittyy edellämainitsemaani on itsetuhoisten ajatusten lisääntyminen. Viiltely houkuttaa tavallista enemmän ja keksin tapoja jatkaa ”harrastustani” muiden huomaamatta. Tietty hankaloittaa, koska kuuma kesäaika ja työpaitani on mallia lyhythihainen. Mut konstit o monet sano akka ko kissalla pöytää pyyhki..

 

Myös itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet ja ”pahentuneet”. Huomaan vähän väliä ajattelevani, jos en tulisikaan kotiin työvuoron jälkeen. ”Mitä sen on väliä vaikka luovuttaisin? Keneltä se olis pois?” Alan olla uupunut ja lopettaminen houkuttelee yhä enemmän ja enemmän.  Ajattelen myös aiempaa useammin mitä vaihtoehtoja mulla on paikkoja ja tapoja miten tekisin itsemurhan. Tiedän kyllä, ettei poikaystäväni kestä ajatusta elämästä ilman minua, mutten minäkään halua kärsiä koko elämääni

 

 

Mulla on lääkäriaika varattu nuoriso psykiatriselle poliklinikalle, mutten tiedä mitä asioita silloin käydään läpi. En haluaisi äidin kuulevan itsetuhoisten ajatusteni lisääntymisestä ja pahenemisesta, mutta haluaisin silti lääkärin tietävän ja auttavan mua ongelmani kanssa. Jos en saa tulevalla käynnillä kerrottua asiasta, kerron lääkärille tavalla tai toisella tai ehkä jopa uskallaudun varaamaan ajan lääkärin kanssa. En ole vielä kertaakaan ollut lääkärin kanssa kahdestaan koko 45min aikaa, äiti on aina ollut mukana tai vain pienen hetken oven ulkopuolella, jos olen halunnut kertoa lääkärille jotain kahden kesken. Ehkä voisin ottaa poikaystäväni mukaan henkiseksi tueksi. Jotenkin ahdistaa olla lääkärin kanssa kahdestaan. Poikaystäväni ei ole koskaan aiemmin ollut mukana terapia- tai lääkärikäynnillä. Tiedän, että hän olisi tuollaisella käynnillä pois mukavuusalueeltaan toisaalta niin minäkin. Hän kuulisi varmasti asioita, joista ei olisi tietoinen yms. Loppujen lopuksi luulisin sellaisen käynnin olevan vain hyvä asia, se voisi olla hieman epämukavaa, mutta auttavan.

Jälleen kerran tässä kirjoitellessani saatoin ratkaista yhden ongelman. Tuleva lääkäriaika on viikonpäästä, joten sen jälkeen tiedän varaanko uuden ajan vai mitä teen.

 

 

 

-Elina