Eilinen totaalinen romahdus

Posted on

Romahdin eilen pahasti. Tosi pahasti ja kerron nyt tässä postauksessa mitä eilen tapahtui.

Eilisestä postauksesta saat hiukan apua, tää teksti on vähän niinko siihen jatkoo.

 

Ku vihdoin pääsin kotiin kuudelta, olin tosi maissa. Vein pyörän autotalliin ja olin lähtemässä sisälle, mutta sitten näinkin riippumaton ja se tuntui sanovan: ”Ei sun oo pakko. Jää vaan tänne autotalliin, käperry riippymattoon, kuuntele musaa. Älä välitä mistään ole vaan ja anna itkun tulla.” No niin mä sitten teinkin. Ei mennyt kauaakaan kun mun yks kaveri laitto mulle viestiä. Tässä meidän keskustelu:

Kaveri: mites sun päivä?

Minä: Haluatko oikeasti kuulla?

Kaveri: no kerro ny

Minä: Suoraan sanottuna ihan vitun perseestä

Tulin hetki sitten kotiin ja käperryin riippumattoon itkemään

En jaksa. Tuntuu et oon ihan romahtamispisteessä

Oon suunnilleen koko elämäni painanu vaan meneen enkä oo osannu antaa ittelleni lepo hetkee

Jos kerron jollekin kuinka ”rento” mun lukari koulussa on, kaikki nauraa mut pihalle. Ja se kun sanon etten jaksa lukioo ku hädin tuskin viides vuodes. Kaikki sanoo siitäkin et kyl sä pystyt parempaan. En oikeesti pysty. Elän koko ajan äärirajoilla

Eikä kukaan nää sitä

Muhun sattuu aivan helvetisti

Anteeksi ’kaunis’ kielenkäyttöni, mutta olen liian murtunut välittääkseni

Tuntuu et oon suistunut burn outin puolelle

Mä oon kerta kaikkiaan ihan poikki

En pysty kasaan itteeni yhtään

Kaveri: nii oot saanu sairaslomaa? ees joskus?

Minä: Sillo ku olin osastolla

Kaveri: no miten siel meni?

Minä: Osastolla oli kamalaa. Jos joutusin nyt osastolle menisin aikusten puolelle.

Kaveri: miten nii kamalaa?

Minä: Usko vaan. Se oli perseestä.  Enkä haluis enää sinne. Mä en enää jaksa vaan purra hammasta

Nyt ku vihdoin pääsin pois ja kotiin kaikki purkaantuu

 

 

 

Itkin hyvän tovin riippumatossa ennen kuin mua löydettiin. Meillä piti olla partiokokous, jota olin jopa valmistellut. En millään saanut koottua itseäni. Onneksi meidän ryhmässä on ainoastaan mun kaverit Anni ja E. Mun pitäis olla niitten johtaja. Anni ymmärsi mun tilani, kun kerron hiukan. Anni sanoi, ettei meen oo pakko pitää kokousta, että me voidaan vaan jutella. No sopersin voitasko me lähtee koirien kans käymään läheisellä kalliolla mettässä. Siellä rauhotuin ja hoidettiin partiokokous suullisesti.

 

 

Piti sanoo viel paljonki kaikkee, mut ens kerralla.

 

 

-Elina


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

41 + = 46