Jälleen kerran vastaus erääseen saamaani kommenttiin

Posted on

En tiedä onko tässä järjenhiventäkään tehdä tätä näin, itse näen tämän järkevimmäksi, mutta mielipiteitähän on monia. Elikkä jälleen olisi aiheena kommentti ja vastaukseni siihen.

 

Hydronium:

Mukava nähdä että olet jälleen jakanut ajatuksiasi!

Luettueani tekstisi pariin kertaan läpi, täytyy todeta, että vaikuttaisi siltä, että mielikuvani siitä, että ongelmakohta ei olekaan ihan siinä, missä ajattelet, vain vahvistuu.
Tekstisi on ensinnäkin mielestäni kokonaisuudessaan osoitus siitä, miten paljon toisen ihmisen kaipuu sinua mietityttää. Asialla on merkitystä sinulle, eikä suinkaan mitenkään vähän. Oikeastaan näen punaisen langan kaipuuna turvallisiin ihmissuhteisiin; sellaisiin, jotka osoittaisivat aiemmat kokemuksesi ohi päästyiksi.

Aloitit heti kertomalla, kuinka kaipaat, että sinulla olisi mahdollisuus (turvallisesti) käpertyä jonkun kainaloon, mutta seuraavassa toteat ettet pystyisi rakastamaan. Nämä kaksi toisiaan seuraavaa ajatustahan ovat täydessä sodassa toisiaan vastaan! Mitä muuta kuin kaipuuta rakkauteen ja kykenevyyttä osoittamaan sen kaipaamalla (ja samalla tarjoamalla) läheisyyttä, on löydettävissä, jos nämä ajatukset puristaa kuiviksi siitä, mitä ne ovat täynnä?

Ja sen kimppuun, mitä sanot, kun toteat, että fyysinen kipu on helpompaa kestää ja kun sanot, että kaipaat sitä, että joku satuttaa.

Mielestäni on ymmärrettävää, että ajattelet fyysisen kivun olevan siedettävämpää kuin pelon siitä, että antaisit toiselle jotakin itsestäsi, uskaltaisit olla oma itsesi. Fyysinen kipu, tai ajatus sen siedettävyydestä, kun ylläpitää käsitystäsi siitä, mitä pelkäät toisen aiheuttavan. Samaan aikaan kiellät, että pystyisit rakastamaan. Ja tämä kieltäminen ylläpitää ajatusta ”kunpa joku satuttaisi”, koska on helpompaa kieltää tarve rakkaudelle ja ohjata se toiveelle satuttamisesta.

”Kunpa tämä ihminen satuttaisi, niin etten joutuisi kohtaamaan sitä, että pystyisin ja haluaisin rakastaa”. Satuttaminen kun muutenkin vahvistaisi tätä kierrettä: se todistaisi, että et pysty rakastamaan, eikä kukaan rakasta, vaan ainostaan loukkaa.

Teksistäsi luulen löytäväni muutenkin näitä esittämiäni tulkintoja tukevia pointteja: tunnet surua, kun ajattelet ettet pysty rakastamaan. Miksi tuntisit surua, jos et kaipaisi sitä, että uskaltaisit rakastaa? On selvää, että pystyt siihen -tunnet rakkauden pelisääntöjä, tunteen tasolla, joten osaat myös rakastaa. (Esim. Kohta kainaloon käpertymisestä -> sanavalinnat kertovat niiden sisältämistä tunteista)

Minä uskon, että kun aikasi sulattelet asioita, joita mielessäsi pyörii ja liikkuu, löydät tiesi, jonka varrella on kaiken muun lisäksi liikennemerkkejä, jotka viestivät saapumisesta rakkauden alueelle

 

 

Ja vihdoin vastaukseni:

En oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Viestisi veti sen verran hiljaiseksi, no okei on muutenkin ollut vaisu päivä (aloin kirjoittamaan vastausta samana iltana kommentin saatuani).. kyyneleet tulivat silmiin, kun huomasin sinun (minulle jonkun täysin tuntemattoman) paneutuneen elämääni ja ajatelleen minua. Hämmentävää, vaikea ymmärtää miksi (kaiketi suomalainen vaatimattomuuteni tms. iskee päälle).

En mitenkään väitä sinun olevan väärässä, saatat olla oikeilla jäljillä. Mutta omaan mielikuvaani ja ajatuksiini liittyy muutama asia, joita en vain näytä osaavan kertoa ymmärrettävästi, asiat liittyvät aika pitkälle rakastamiseen ja satuttamiseen. En tiedä miten osaisin enää paremmin kertoa ajatuksiani, yritän kyllä kovasti ja tiedän sen olevan vaikeaa, mutta tärkeää olisi onnistua tässä. Kunpa voisin tyyliin ”linkata” todelliset ajatukseni ja tuntemukseni teille, mutta se vasta mahdotonta onkin. Ehkäpä yritän vielä, vaikka yritykseni vaikuttaa jo valmiiksi turhalta.
En tiedä ja ymmärrä miksi ja mikä tekee minusta niin vetovoimaisen, mutta mulla on ollut ns. vientiä viimeisen reilun vuoden aikana, tosin vain kaksi potentiaalista ”ehdokasta”, joiden tunteisiin ehkä voisinkin vastata. Käytännössä joka kerta kun juttelen varsinkin heistä kahdesta toisen kanssa rakkaudesta, rakastamisesta, hänen tunteistaan mua kohtaan yms. mua alkaa heikottamaan, tunnen kuristavan tunteen kaulallani. Pahaa oloani, suruani kasvattaa tietoisuuteni ajatuksistani. Pelkoa herättelee totuus, ettei minulla ole kunnosllista syytä ja selitystä ajatuksilleni ja tuntemuksilleni.



(Jos joku osaa tulkita mua paremmin tuntemuksiani, ajatuksiani, tekemisiäni, elämääni yms. voi ihan vapaasti kertoa miksi tunnen, ajattelen, toimin kuten toimin.) Tietyllä tavalla edellä mainitun voisi liittää rakastamiseen, mutta yhtälöä sotkee pahasti sisälläni vallitseva ääretön tyhjyyden tunne. Miksi käytännössä en tunne mitään (positiivista) muita ihmisiä kohtaan? Kertokaa toki ajatuksianne, saisin uusia näkökulmia.

Niin vielä siitä miksi koen fyysisen kivun helpommaksi sietää: koska fyysinen kipu on helpompi hallita, fyysiseen kipuun voi saada helpotusta. Psyykkinen kipu on kaikkea muuta, sitä ei voi hallita, eikä parantaa, ei ainakaan samassa suhteessa fyysisen kivun kanssa. Kaiketi olen myös liian turtunut väkivaltaan. Ei, en väitä joutuneeni kokemaan väkivaltaa yms. tyylillä koko elämääni jokaisena päivänä. En yritäkään väittää olevani surkeimmassa jamassa tässä maailmassa. En väitä menneisyyteni olevan kauhein mahdollinen. Toki tiedän, että tälläkin hetkellä monet kuolevat nälkään, joutuvat väkivallan uhreiksi jne. Mutta kuitenkin suuri osa ihmisistä elää hyvää elämää, elämää ilman minun menneisyyteni kaltaista eilistä, kuitenkin suurella osalla ihmisistä asiat ovat mallillaan. Aina ja kaikkialta löytyy meitä, jotka eivät (meinaa) kestä(ä) maailmaa, kaikille meistä ei vain ole voitu jakaa voitto kortteja, jonkun on aina pakko hävitä.

Entä mistä helvetistä nää mun itsetuhoiset ajatukset johtuvat? Ne ovat mulle perjaatteessa jo pakkomielle, en tarvitse kuin minimaalisen ärsykkeen ja ko. ajatukset hyökkäävät kimppuuni. Olen niin kertakaikkisen väsynyt niihin.

 

En muista pitikö mun kirjoittaa tähän enää mitään puoliksikaan järkevää, siksi tämä näyttää loppuvan kesken. Kaiketi sain kirjoitettua edes jotakin.

 

-Elina


2 thoughts on “Jälleen kerran vastaus erääseen saamaani kommenttiin

  1. Ja vastaustani:

    Ehkäpä voisi olla mahdollista, että kun asian ydin alkaa lähestyä, jännitys, ja siitä seuraava ahdistus vaan saavat sen verran tilaa, että olo muuttuu kuvailemasi kaltaiseksi?

    Toisin sanoin sanottuna: Aiemmin totesin sinun mielestäni kaipaavan rakkautta ja turvallisia ihmissuhteita. Kun olet suhtautunut ajatuksiin niistä siten, että et kuitenkaan pystyisi rakastamaan, niin kun tilanne saattaisi alkaa näyttää siltä, että nämä tekosyyajatukset, joita käytät kieltämään rakkauden kaipuuta (ne, ettet pystyisi rakastamaan), alkavat rakoilemaan, alkaa tilanne ahdistaa.

    En väitä, että tulkintani olisi oikea, mutta ainakin selkeästi perusteltavissa ja mahdollinen. Mielestäni mahdollisuuksia oikeaan suuntaan kulkemisesta lisää se, että aivan kuten viimeksikin taisin kirjoittaa, niin rakkaus puheenaiheena kuitenkin sinua kiinnostaa -eikä mitenkään ihan vähän: ruokapyötäpuheenaiheen lisäksihän löytyy rakastaminen, ja tunteet sinua kohtaan. Ja vaikka en haluakaan erityisemmin tämän kautta päätellä, niin mitä itse ajattelet syystä sen takana, että vientiä on, varsinkin kun keskustelut rakkaudesta ovat mukana?

    Lopussa toteat psyykkisen kivun olevan sinulle hallitsematonta ja vaikeaa käsitellä. Ehkäpä se myös selittää ahdistusreaktion voimakkuutta, kun keskustelet rakkaudesta?

    Eipä kuumasta perunasta tällä kertaa enempää. Sen sijaan, kun sanot, ettet kykene tuntemaan mitään positiivista toisia ihmisiä kohtaan, niin en voi uskoa sitä, ainakaan sen perusteella, miten näen positiiviset tunteet. Juurihan aloitit vastauksesi sillä, miten annoit ymmärtää, että sinusta tuntui hyvältä kun joku sinulle kirjoittelee ja sinua ajattelee. Mielestäni pelkästään tämä kertoo jo kahdella tasolla, miten toinen ihminen aiheuttaa positiivisia tunteita: En usko, että tunteet, joista mainitsemasi kyynelet kertoivat, olivat negatiivisia. Ja toisaalta, tuskinpa olisit vastannut tuolla tavalla, jos et jotain myönteistä kokisi. Osaat siis tunnistaa ja kokea sekä omia, että toisen positiivisia tunteita vuorovaikutuksessa, ja osaat hyödyntää niitä vaikkapa tuon vastaustekstin kirjoittamisessa.

    Jotta vastaus ei loputtomiin venyisi, niin totean tässä lyhyesti vielä, että mielestäni sinä kyllä pystyt ja osaat kokea niitä myönteisiä tunteita ihmissuhteissa, ja pystyt kyllä rakastamaan, ja ehkäpä liioittelet itsellesi ajatuksia ongelmista ihmissuhteissa. Uskon, että ne positiiviset tunteet löytyvät vielä selkeämmin, kunhan saat ajatuksiasi vähän selkeämmiksi. Itsetuhoisuuteen vaikuttaa varmasti moni tekijä, mutta uskon osan siitä aiheutuvan näistä asioista, joita tässä on pohdiskeltu -esimerkiksi siitä, että ahdistuksesi on niin suuri, kun mahdollisuus turvalliselta vaikuttavaan ihmissuhteeseen on konkreettinen, ja vaatisi siirtymistä pois vanhoista ajatuskuluista, tai hyppyä tuntemattomaan.

    Tällaista tällä kertaa. Varmaan jäät miettimään taas sanojani, ja ehkäpä myös, mitä niillä tarkoitan. Nämä ovat ensimmäinen tulkinta, joka mieleeni tulee, ja asiaa voisi tulkita varmasti toisinkin, mutta uskon, että monta palikkaa on suht koht kohdillaan. Näin yöllä kirjoittaessa kun ajatus ei aina täysillä luista, varsinkaan kun tapana ei ole valvoskella, mutta ajattelinpa nyt varata tälle aikaa. Mukavaahan se on vastailla, vaikka aamun luennot tulevatkin tokkuraisissa merkeissä melko varmaan kulkemaan.

    • Syy miksen ole vastannut sinulle on erittäin simppeli: mulla ei oo hajuakaan mitä voisin vastata. Muutamaa asiaa voisin kuitenkin tarkentaa: 1. En voi tietenkään sanoa varmaksi toisten ihmisten motiiveista, mutta mulla on vahva tunne, että useimpien ”haluuks alkaa seurusteleen mun kaa” kysymysten taustalla on jotakin aivan muuta kuin rakkaus. Joillakin ihmisillä tuntuu olevan pakottava tarve ”seurustella” jonkun kanssa koko ajan, he eivät vaan voi olla yksin. Ja minä kun en jaksa sellaisia ”ollaan nyt vaan yhdessä vaikkei mitään tunteita olekaan pelissä” suhteita, haluan tunteet, jos sellaisia vielä on.

      Ehkä syy miksi sanon, etten pysty rakastamaan, johtuu (ainakin osin) siitä, että yksinkertaisesti näköpiirissäni ei ole ketään ”sellaista”. Toisaalta asia joka tukee ajatusta ”en pysty rakastamaan” on, että koen ja tunnen itseni jääkylmäksi. Tarkoitan, etten (jaksa) välittä(ä) asioista, joista pitäisi välittää (huono esimerkki mut tyyliin jollakin läheisemmällä ihmisellä menee huonosti). Koen katsovani vain sivusta täysin ilmeettömänä kuin mitään ei tapahtuisikaan. Voi mulla tunteet olla, mut ne ocat offline-tilassa, niitä on vaikea saada päälle.

      2. Tiedän ongelmakohtani kuten: katastrofiajattelu (tää menee kuitenkin pieleen, vaiks tekisin mitä, miks ees yrittäisin, en onnistu kuitenkaan), pessimistisyys (tyylillä maailman loppuun asti), käytän aivan liikaa sanoja ”aina”, ”koskaan”, ”ikinä”, ”mitään”, ”lainkaan” yms. niiden käyttöä pitäisi vähentää, mutta niistä pois oppiminen vie ikuisuuden.

      3. Viimeksi kun puhuin itsetuhoisuudesta tarkoitin, miksi sellaiset ajatukset pyörivät mun päässäni joka päivä, ei nyt ihan 24/7, mut ei paljoo puutu. Ärsyttävimpii kuuluu se, ettei mun ees tarvii ol huonol fiiliksel, kun vaan saan pienenpienenkin ärsykkeen (esim. vesi -> hukkuminen/hukuttautuminen, köysi/naru -> kuristuminen/hirttyminen, melkein mikä tahansa terävä esine tai veri/veren näköinen -> viiltely/ranteiden auki vetäminen, nämä ovat siis ilmeisimpiä esimerkkejä, on myös paljon kauempaa haettuja ärsykkeitä).

      4. Miksi pelkään niin paljon ”poistua tutulta alueelta, loikata tuntemattomaan” simppeli syy siihenkin: olen loppuviimeksi tavattoman arka (viime vuosina muuttunut vielä paljon aremmaksi kuin aiemmin) ja minulla on erittäin vahvana pelko mokaamisesta, siitä että nolaan itteni muiden edessä. Mulle on todella vaikeaa kokeilla jotakin uutta (mönkijällä ajaminen, biljardin pelaaminen mikä tahansa), välttelen sellaisia viimeiseen asti, koska en missään tapauksessa ikimaailmassa halua mokata ja nolata itteeni.

      5. Niin ja miksi välillä mun tekstit ovat keskenäänkin täysin ristiriidassa: a) se millaisessa fiiliksessä kirjoitan vaikuttaa paljon b) pejaatteessa minä koostun useista erillaisista henkilöistä. On se pieni surkea mytty, joka on joutunut kokemaan kaiken paskan, on se joka olen partiossa, on se joka olen kotona, on se joka olen koulussa jne. Tekstin sisältö ja sanavalinnat johtuvat myös siitä, mikä osa minusta on juuri sillä hetkellä vahviten äänessä, henkilö voi vaihdella kesken tekstin. Näin itse ajattelen.

      Ehkä mä muistin sanoa edes puolet. Kaiketi sittenkin osasin sanoa edes jotakin.

      -Elina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

27 − = 22