Jälleen vahva ahdistus

Posted on

(Aloitin tämän kirjoittamisen puoli kahden aikaan ja lopetin neljän maissa.)

Viikonloppuinen pyrkii toistumaan.. Vahva ahdistus ja paniikin tykötarpeet. Väsynyt ihminen on heikompi vahvoja tunteita vastaan. Mun on todella vaikea saada itseäni rauhoittumaan, ei meinaa millään onnistua.

Kun tulin petiin, ajattelin vain kaatua niille sijoilleni ja nukahtaa ennen pään osumista tyynyyn. Juu niin varmaan, joku oli suunnitellut mulle ihan erillaisen yön. Suljin silmäni, yritin olla ajattelematta mitään. Alkuksi mielialani oli vain alakuloinen, mutta väistämättä eräät henkilöt tunkeutuivat ajatuksiini. En syytä heitä mistään, he eivät ole tehneet mulle pahaa. Syy on minussa itsessäni, traumoissani, peloissani siitä mitä voi tapahtua.

Monen monituista kertaa yritin tunnin aikana saada itseäni rauhoittumaan. Mm. koitin ajatella miten toimisin, jos ahdistus iskisi eräiden ihmisten seurassa, mutta ei en onnistunut. Psyykkinen kipu muuttui jälleen fyysiseksi, vaikka tällä kertaa vain sekunniksi kerrallaan.

 

Ei mulla ei ole täällä ketään tukena, en tiedä auttaisikokaan se. Ainut joka täällä on, on kissani Cissy. Rakas sairaanhoitajani, joka vaistoaa herkästi pahan oloni. Tällä kertaa varsinainen ahdistuskaan ei vielä ehtinyt iskeä, kun jo Cissy oli vaatimassa multa rapsuja, tarkoituksenaan lohduttaa ja rauhoittaa. Valitan Cissy tänään et pysty pitämään pahaa oloani loitolla, tänään kuihdun pienen palasen verran saavuttamattomiin. Tänään otan askeleen verran takapakkia. Jälleen tänä yönä joudun näkemään selvääkin selvemmin, kuinka syvällä olenkaan, kuinka kauas olen paiskautunut, koska joku päätti pilata minut, riistää mahdollisuuteni elämään ilman vaikeaa masennusta ja traumoja.

 

Pakko minun on myöntää että osa tämän öisestä fyysisestä heikosta olostani johtuu jälleen siitä etten ole syönyt tarpeeksi. Tuntuu niin tyhmältä lähteä yöllä kahden jälistä alakertaan iltapalalle, kun tulin sen välistä jättäneeksi ja koska tiedän ettei hutera oloni tästä parane, enkä välttämättä nukahdakaan ennen kuin olen syönyt. Toisaalta tiedän, et mun pitäis saada nukuttua mahdollisimman paljon koska puol ysiltä alkaa bilsan koe, jonka asioista en ymmärrän paljoakaan.

 

Jälleen joku pääsisi minut nähdessään sanomaan, että olen valkoinen kuin lakana. Okei myönnetään olen tavallista kalpeampi. Tein siis päätöksen raahautua alakertaan ja lämmittää aamuksi tarkoitettu puuro. Onneksi illalla tuli keiteltyä aamupuuro, sillä jos nyt olisi alkanut keittelemään uutta, mullahan olis menny ainaki 30min et olisin saanu sen lautasel. Olisin ehtinyt menemään tarpeeksi heikkoon happeen, että hyväl tuuril olisin just ja just saanut ruokani valmiiks..

Yritän täs ny saada tuon lautasen tyhjäks, vaiks jokainen lusikallinen tuntuukin raskaan työn teolta. Erittäin mahtavaa huomata kuinka jälleen yksi ruoka on putoamassa ruokalistaltani tai ainakin vaarassa pudota. Pari päivää sitten olin iloinen kun äiti keksi keittää puuroa iltapalaksi, kun jälleen kerran tuskailin mitä söisin. Nyt tilanne on toinen, puurokaan ei maistu, ennemmin meinaan oksentaa. Laattaankohan tämän ulos ennen kuin ehdin edes nukahtaa? Toivottavasti en sentään. (Kaikkea en vain kyennyt syömään, ei millään onnistunut.)

 

Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.

 

Kyllä itsetuhoisuudetkin tänään mielessäni pyörivät, mutta päärooli on ahdistuksella. Kuolemaan liittyvillä ajatuksilla taisin lähinnä yrittää irtautua tästä hetkestä ja ahdistuksen puristavasta otteesta. Vaikka onnistuinki hetkellisesti, olivat hetket lyhyitä. Vain pieneksi ajaksi sain itseni rauhoittumaan vetääkseni vähän henkeä ennen bumerangin paluuta..

 

Jossain välissä koin oloni niin pahaksi (kipu, epätoivo ettei ahdistus lopukaan yms.) etten enää kyennyt pitämään muutamia kyyneleitä aisoissa. Ne pääsivät vapauteen.

 

Kai voisi olla järkevää koettaa nukkua vielä jäljellä olevat kolme tuntia. Syvä huokaus, enhän toivonut kuuden tunnin unia? Univelka sen kuin kasvaa..

 

 

-Elina


2 thoughts on “Jälleen vahva ahdistus

  1. ”Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.”
    Nää sanat…huhhuh. Ihan kun ois mun kirjottamat.
    Voimia! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

+ 43 = 44