Viime yön painajainen ja sitä tavanomaista liibalaabaa

Posted on

(Huom! Tämä teksti on kirjoitettu maanantaina 25.9., vaikka julkaisu venahti tiistain puolelle)

 

Heräsin tänään (ma) klo 4.27 oikein ihanasta unesta.. ei kun siis painajaisesta. Erikoista unessa oli se, ketä siinä oli pääroolissa, yllättäen exäni. Okei en muista koska olisin viimeksi nähnyt siitä tyypistä unta, painajaista, joskus ajat sitten. Onhan tässä aikaa ehtinyt kulua vaikka kuinka paljon, 2013, 2014 elämäni todelliset painajais vuodet. Herätessäni hätkähdin sitä kuinka todentuntuinen uni jälleen oli. Jos totta puhutaan mun on vaikea muistaa miltä sen ääni kuullosti, totta kai tunnistaisin äänen, jos sen jossain kuulisin parinkin sanan verran, en sitä kiellä. Mun on vaan vaikeahko hahmottaa, palauttaa mieleeni äänen tunnusomaisia piirteitä, en saa kiinni siitä miltä se kuullosti. Tai siis oli vaikeaa siihen asti, kun sunnuntai ehtoona nukahdin, seuraavan kerran herättyäni asia oli aivan toinen. Mutta jospa nyt kertoisin unen ja jatkaisin ajatusteni raapustelua tuonnenpana..

 

Eli en muista unen alkua kovinkaan selvästi, lopun kylläkin.. Anyway olin äitini ja pikkuveljeni kanssa keittiössä pöydän vieressä, puuhailimme siinä jotain ja samalla juttelimme jostain, itse taisin tehdä läksyjä tms. Vilkuilin kelloa joka oli jotain 16.30, mulla oli joku meno ja piti vahtia, että lähtisin sinne ajoissa.  Yhtäkkiä puhelimeni soi. En muista enää mitä soittajan nimenä luki, mutta jotain sellaista, että tiesin exäni soittavan mulle. Katsoin puhelintani aika kauan, ihmetellen miks ihmees se mulle soittaa. Pitäiskö mun vastata vai ei? Tietty mul olis täys oikeus ol vastaamat, kettuako se sai mun elämääni enää häiritä. Lopulta houkutus kävi liian suureksi, en voinut vastustaa kiusausta tietää miks se soitti mulle, jos en vastais en koskaan sais tietää. Joten puhelin kädes juoksin etuovest ulos, en todellakaan halunnut muiden kuuntelevan puhelua. Kävelin talon seinustalle kivetykselle. Vastasin. Se alko heti raivoon mulle jostain asiasta, se huus, pilkkas, solvas, haukku jne. Totesin jotain, et mul on nyt uus elämä, paljon parempi sellane. Lisäks mul on nyt paljon kokeita (yo + koeviikko), joten mua ei nypi jutella sen kans.   Sit se halus viäl pilkat mua, koska oli jollain ketun konstil saanu tietää, et onnistuin kadottamaan pankkikorttini (pitkä stoori, en oo kauheen ylpee). Randomil unes pankkikortti vaan oli vaihtunut ajokortiks syystä x. “Mitäs olit niin saatanan tyhmä, et hukkasit sen. Ei kukaan voi ol niin tyhmä yms. yms.” Totesin sil: “Mut kait sä tiiät et sain korttini takas?” “Niin mut mitä helvetin väliä sillä on ku oot niin tyhmä, et alunperinki menit sen menettään!”  Kai se raivos viel jotain, mutta pian mun oli menoni takia pakko lopettaa, etten myöhästyisi.

En tiedä mikä vuodenaika unen alussa oli, mutta jutellessani ulkona puhelimessa katselin samalla kun, joku ehkä pikkuveljeni, joka oppi teleporttaamaan, aurasi pihassamme n.2-3m korkuista lumivallia, eipä taida ilmastonmuutos sentään uniin asti vaikuttaa. Huh, saan ehkä vielä joskus nähdä lunta täällä Länsi-Suomessa..

 

Uni oli masentava, ahdistava. Se halus taas vaan lytätä mut, tietenkin onnistuen siinä..  Jo unen aikana ehkäpä jo exän ekojen sanojen kohdal, mul mieliala alko meneen alamäkeen. Tiedän vain uni, mutta silti. Mulhan ei oo menny viime aikoina kovinkaan häävisti, joten kaikki tuollainen pääsee helposti vaikuttamaan muhun.

 

Tällasest oli niin ihanaa herätä. Koko päivän oon kuullu sen puhetta, koko päivän se on viettäny haukkuen mua. Tuntuu kuin aivoni olisivat pieni lapsi, joka on keksinyt uuden kivan sanan ja hokee sitä koko ajan.

 

 

************************************

 

Muutenkin tää päivä on menny harakoille, fyysisen huonon voinnin vuoks. Nimittäin painajaisen jälkeen sain nukahdettua uudelleen (aikaa nukkua oli viel 2h) ja kun herätyskellon rämisemiseen heräsin tajusin oitis heränneeni migreenin kanssa. Oi kuinka mahtavasti tää päivä alkaakaan painajainen + migreeni + jotain ”fantsua” x2 tms. No sain itseni kouluun. Yllättäen migreenin kohtauslääke auttoi tällä kertaa ja päänsärky lakkasi (okei kyseessä ei ollut ”jäin tiejyrän alle” -migreeni vaan onneksi semi lievä). Kouluun päästyäni hauskuus jatkoi tai oli se alkanut jo kotona, mutta paheni monin kertaiseksi. Nimittäin mua oksetti, heikotti, pyörrytti. En ollut ollenkaan varma selviänkö oppitunnista, mutta selvisin jollain konstil. Seuraavaks mul olis ollu kaks hypäriä ja viel psykaa. Huilasin ekan hypärin terveydenhoitajan odotustilas sohval ja tulin siihen tulokseen et mun lienee parempi mennä lepäilemään kotiin. Mut hyvin tuntevat tietävät, et jään koulusta pois vaan hyvästä syystä, tulen kipeäksi flunssa tms., tai joku oikeasti pakollinen meno. Mä en harrasta ”on hiukan vatsa kipeä” tai pää tms. Tosi harvoin, ehkä kerra vuodes jos sitäkään, joudun oleen pois koulust/ (yleens) lähtemään aiemmin kotiin esim. migreenin tai huonon olon vuoksi (en tarkoita nyt sitä et tulisin kipeeks, vaan semmost hetkellist, yhden päivän kestävää kuten tänään oli). Ehkä tänään lähdin hiukan hatarin perusten, mutta toisaalta vielä illalla kuuden maissa mua pyörrytti, kun olin koiran kanssa pienellä lenkillä.

 

 

************************************

 

Kaipa mun on vielä sanottava sananen psyykkisestä puolesta: itsetuhoisia-ajatuksia on ollut paljon, niitä on ollut joka päivä. Viimeksi nyt tänään mielialani on heittelehtinyt, vaikkeikaan nollan ja sadan välillä (huonon ja hyvän) vaan aikalail pysytelly kokonaisvaltasesti huonol puoliskol, mutta sen sisäl vaihdellu aika rajusti. Yhdes vaihees olo on ihan tyhjä kuin ei tuntuis miltään ja seuraaval sekunnil joku keksii vetästä esiin ”tahdon satuttaa itseäni” -kortin ja syöksykierre on valmis. Tänään viimeksi tässä samal ku rustailin tätä juttelin erään frendini kans WhatsAppis. Juttelimmen niitä näitä, mutta lopulta päädyimme jälleen aiheeseen itsetuhoisuuteni ja sen kumppanit. En tiedä miksi rento keskustelu niin usein menee aiheeseen johon tavalla tai toisella liittyvät itsetuhoiset-ajatukseni, itsemurha yms. kaikki niin ihanat aiheet, joista kuka tahansa haluaa mun kans jutella.. tai siis vain harvat ja valitut kestävät niitä aiheita. En itsekään ymmärrä, miten joku voi jaksaa olla mun elämäs ku fiilikseni, tunteeni, ajatukseni jne. heittelehtivät koko ajan laidast laitaan. Miten joku voi kestää sitä jatkuvaa myrskyä, kun en (/joka ei) tunnu rauhoittuvan oikein koskaan? Miten joku muu voisi kestää sitä, kun en itsekään tahdo kestää.

 

 

 

-Elina

 

ps. Sain tänään kuulla alustavan arvion enkun kirjoitusten osalta: pisteet kaikkineen 124 eli pisterajoista riippuen i+ tai A (i+ = ”ekan tason hylätty”, just riman alle ja A = just ja just läpi). Lopulliset tulokset selviävät marraskuun loppupuolella, jossain kuulemani pvm 23.11., ehkä jo hiukan ennen sitä, väitteestä en tiedä totuuspohjaa sen kummemmin. Joka tapaukses saan kärvistellä n. 2kk:ta, Toivotaan parasta ja pelätään pahinta kun muutakaan ei voida..


Monenlaisia kuulumisia

Posted on

Moi,

 

Enpä muista koska olisin viimeksi kirjoittanut tänne, aikaa on kulunut jälleen paljon. Vointi on ollut sitä sun tätä, välillä hiukan paremmin ja välil taas on menty lujaa alamäkeen. Yksin en kuitenkaan ole ollut, ehei, olen saanut viettää pitkiä keskusteluita s.postin kautta erään ihmisen kanssa. En itsekään taida ymmärtää kuinka paljon tämä ihminen on mua auttanut. Jossain välissä tajusin keskusteluidemme auttaneen mua enemmän kuin terapiassa vuoden aikana.

 

Ystävyyttä, välittämistä ei niitä voi mitata millään mittarilla. Sen vain tietää kuinka paljon toista arvostaa, vaikkei sitä ääneen osaisikaan sanoa.

 

Hieman sama kissojen kanssa, varsinkin Cissyn. Ei meillä oo samaa kieltä, mut tullaan silti toimeen paremmin kuin hyvin. Vaikka ei ole sanoja halaus, kehräys, kylkeen painautuminen, vieressä nukkuminen, “juttelu”, rakkaus ne luovat välillemme yhteyden. Cissy mököttää mulle kun olen pois, mutta hetken päästä se tajuaa, mitä menettää, joten olemme jälleen ylimpiä ystäviä. Cissy ei toviin päästä mua silmistään, se kiehnää vieres, kehrää ja leipoo tavallist enemmän. Ihana kissa ❤  Joku voi ajatella Cissyn olevan “vain kissa”, minulle prinsessani on “vain iso osa elämääni”. Ilman “vain kissaa” elämäni ei olisi tällaista, ilman “vain kissaa” en olisi tällainen. Kissat saavat mut useimmiten hymyilemään, kuinka hassuja ja suloisia ne ovat, kuinka äärettömän rakkaita. Kissat ovat asia jota ilman en elä. Ei ole elämää ilman kissoja.

 

*******************************

 

Viime viikonloppuna oli partioleiri joka oli johtamistehtäväni. Pari kertaa ennen leiriä olin täysin paniikissa, meinasin jo jättää leirin kesken sillä leiri vei mut todellakin äärirajoille, melkein laidan yli. Silkasta itsepäisyydestä en antanut periks, en halua alkaa hetken päästä koko rumbaa alusta, sillä tiedän ettei tää olis myöhemmin merkittävästi helpompaa. Yllätyin itse kuinka hyvin leiri sujui. Pari kohtaa tiesin jo ennen leiriä, et niist tulee huomautuksii, mut toistaiseks palautteestakin oon selvinny hengis. Kun viel saan raportin valmiiks saan huokast helpotuksest ja ottaa partiosta pienen loman. Enhän tänä syksyn oo mitään muut tehnytkään kuin käyny koulua viitenä päivänä viikos koulus (miinus poikkeukset ja suurinpiirtein yhtä ahkeraan käyttäny aikaa partioon. Syyslomakin mulla oli ennemmin partioviikko kuin lomailua. Pari pakollista partio juttua viel mahtuu tälle vuodelle mm. oman ryhmän toimintakertomuksen ja rahankäyttöpapereiden rustausta, mut ne ovat minimaalisia kuluneeseen syksyyn nähden.

 

Koulun kustannuksella olen käyttänyt mahdollisimman paljon aikaa partioon, nyt voin loppuajan kesälomaan asti käyttää ennemmin kouluun kuin huivi kaulassa touhuihin. Ei en missään tapaukses tarkoita, et partio olis mulle vain rasite ja veis voimavaroja. Ei. Voisin viettää 24/7 huivi kaulas, koska partio nyt vaan sattuu oleen niin suuri osa mua. Jos partio vaikuttas muhun ja jaksamiseeni vain negatiivisesti, olisin varmasti lopettanut, mut ei, en oo ees miettiny lopettamist.

 

Viime aikoina olen tosi vähän nähnyt unia tai siis en muista niistä mitään. Viime yö tekee poikkeuksen, en varmasti pysty hahmottamaan mitä unessa tapahtui, en saa yksittäisestä yksityiskohdastakaan kiinni. Jotenkin mulla on fiilis, että tunteista pelko ja rakkaus/välittäminen olisivat jotenkin liittyneet uneen, mutta se onkin ainut mistä saan kiinni. Häiritsee, kun en voi muistaa, sillä jotenkin mulla on aavistus, että sen unen haluaisin muistaa, että unessa on jotain tärkeää. Asiasta tulikin mieleeni, kohta olisi aika laittaa puhelin pois, sammuttaa valo, vetää peitto korviin, painaa pää tyynyyn ja simmut kiinni. Ja tietenkin antaa miljoona halia, pusua ja rapsutusta “vain kissalle”, Cissy kun tapansa mukaan vahtii mua etten pääse karkuun. Voi ihanuus tuota karvakerää. Miten “vain kissasta” voi pitää näin paljon? Ai niin, eihän Cissy ole “vain kissa”, Cissy on valo elämässäni.

 

-Elina


Näin viime yönä unta viiltelystä

Posted on

Uneni ovat todella usein kauhean sekavia, enkä muista kuin pieniä pätkiä sieltä täältä, eivätkä nekään ole kovin tarkkoja. Viime yönäkin muistan nähneeni unta mm. partiosta, rankasta vesisateesta, kevättulvasta, huimauksesta ja otsikostani; viiltelystä. Muistan olleeni kotonani ja luonani oli ehkä viisi tuntemaani ihmistä. En muista miksi pyörryin, mutta pökräsin vissiin kolme kertaa. En muista mitä sitten tapahtui, mutta luulisin tuttujeni olleen lähdössä. Makasin puoli-istuvassa asennossa, kun yhtäkkiä tunsin viiltävää kipua oikeassa kädessäni. Katsahdin heti sitä ja näin kuinka keittiöveitsi painui ihoani vasten. En ymmärtänyt miten se oli mahdollista, mutta luulen, jonkun painaneen sitä tai nojasin käteni esim. lattiaan sellaisella voimalla, että veitsi painui helposti ihostani läpi. Tyypit olivat vieläkin meillä, ja he tulivat luokseni. Muistan vain Annin huutaneen yhdelle toiselle, että hän toisi pian paperia. Haavasta valui kauhean paljon verta, eikä se meinannut millään tyrehtyä.

Jos noin olisi oikeasti tapahtunut, olisin pökrännyt melko pian, sillä joverikokeita otettaessa, minua alkaa heikottaa todella herkästi. Samoin kuin partion kesäleirillä, kun viilsin puukolla peukalooni ja siitä vuoti varmaan puoli desiä verta: olin alta aikayksikön maassa selälläni jalat nostettuina puuta vasten. Muistan vain aikuisten miettineen pitäisikö minut viedä tikattavaksi, ei viety. Leiristä tulee kesällä kuluneeksi kolme vuotta ja vieläkin peukaloni sisäsivussa 0,5cm päässä kynnestä on reilun sentin mittainen hyvin näkyvä valkoinen arpi.

 

Tietääkö joku näistä unista ja niiden tulkitsemisesta jotakin? Olisihan mukavaa tietää mitä tuokin uni tarkoitti. Ja unessa näkemääni veistä ei meillä ole..

Toivottavasti ensi yönä en näkisi taas painajaisia. Hyvää yötä rakkaat lukijat! Piristäviä kommenttejanne odotellessa..  ZZZZzzzzzz…

 

 

-Elina