Tän hetken fiilis

Posted on

Mun tän hetkistä fiilistä kuvaa aika hyvin yks biisi joka tuli vastaan, kun etsin mitä kuuntelisin nyt illalla. Onhan toi biisi ollu mun puhelimeen ladattuna jo ties kuinka kauan, nyt se vaan ilmoitti olemassa olostaan. Varsinkin toi musiikki tol viisii surumielinen kuvaa mun fiilistä. Toki osa noista sanoistaki, en sitä kiellä, mut jälleen mun kohdalla musiikki pääroolissa. Kuten biisit yleensäkin, tämänkin sanat voi tulkita useammalla tavalla, minulla on omani. Tulkintaani liittyy myös etusivun kuva: ”I’m alone without you” ihan hyvin vois lukee: ”I can’t live without you”.

Pahoitteluni YouTuben valikoimasta..

 

 

En toki ole ollu koko päivää tällä fiiliksel, mut nyt oon. Olin tänään nelisen tuntia mettäs poimimas suppiksia, ensin yks kaveri oli mun kans, hänen lähdettyään jäin viel yksin. Jonkin verran mielessä olivat ikävät ajatukset: itsetuhoisuutta, mutta myös randomilla: miten mun pitäis toimia jos ”onnistuisin” murtamaan jalkani. Onhan näitä selviytymistarinoita vaikka kuinka. Todellakaan mulla ei oo aavistustakaan, miten tuo putkahti mieleeni, kaiketi tämäkin kallistunee itsetuhoisuuden puoleen.

Olen ihminen, joka viihtyy omissa oloissaan, on ollut pakko tottua (kiusaaminen). Tavallaan pidän myös pimeydestä ja tavallaan taas se ahdistaa mua suuresti. Mulla on liian vilkas mielikuvitus ja se saa mut kuvittelemaan kaikenlaista. Jos missään on turvallisen ihmisen kanssa, se ei ole niin kamalaa, mutta jos ei ole tällaista turvallista henkilöä, missä tahansa voi olla kamalaa. Tavallaan pimeys pystyy kätkemään minut muilta, mutta kääntöpuoli: pimeys kätkee myös minulta kaiken. Tiettyjen tapahtumien jälkeen olen muuttunut säikymmäksi kuin koskaan aiemmin. Osittain on hyvä osata olla varuillaan, mutta oli asia mikä tahansa, jos se menee överiksi, se ei mene hyvään suuntaan. Toisinaan pelko pelastaa, toisinaa se luo vankilan.

En ainakaan muistaisi, että olisin kirjoittanut tätä tänne. Tästä asiasta tietää korkeintaan kaksi ihmistä mun lisäkseni (en pysty muistamaan olenko kertonut tästä yhdelle vai kahdelle kaverilleni). Viime talvena joku kerta pyöräilin iltamyöhällä pimeässä kotiin (ei mitään hajua mistä). Oli suht paljon lunta, eikä pyöräily ollut helpoimmasta päästä. Luulisin pyöräilleeni kotiin kirkolta eli 3km kotimatkaa, suunnilleen puolivälin paikkeilla tajusin jonkun miehen pyöräilevän mun perässä. Yleensä poljen lujempaa kuin monet muut, vain pyöröillessä mulle tulee fiilis: ”Ja sä et mua ohita”. En niin korvessa asu, etteikö täällä muita näkis liikkeellä, usein samaan suuntaan kulkevat vain katoavat ja kääntyvät jonnekin muualle. No tämä tyyppipä ei kadonnut, ei jäänyt edes jälkeen. Viimeisen vajaan kilsan pyöräilin niin lujaa kuin pystyin siinä kelissä. Kääntyessäni pyörätieltä meidän tiellemme näin kuinka minua seuraava pyöräilijä oli vain parin kymmenen metrin päässä minusta. Voisin myöntää kaiken olevan vainoharhaista kuvitelmaa, muttei ole. Omaa tietä polkiessani, se tyyppi vieläkin seuras mua ja vasta kun käännyin kotipihaan se ei enää seurannut. Muistaakseni olin silloin vielä yksin kotona, paniikki ei ollut kaukana. Tämän jälkeen olen pelännyt vastaavan tapahtuvan uudelleen. Silloin ei onneksi sattunut mitään, muttei kukaan tiedä mitä olisi voinut sattua. Tässä yksi syy pelkooni pimeää, vieraita ihmisiä ja yksin liikkumista kohtaan. En tiedä pystyisinkö tämänkään takia asumaan yksin, sekoaisin lopullisesti.

Mutta joo tällaisia ajatuksia tällä kertaa, toivottavasti nukahtaisin pian, jotta pääsisin ajattelemasta mua piinaavia ajatuksiani

 

 

-Elina


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 + 1 =